Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

lauantai 21. syyskuuta 2019

Pinnasohva

Olin pitkään toivonut löytäväni meille mustan pinnasohvan ruokailuhuoneeseen. Niitä vaan ei ole tullut oikein vastaan enkä nyt ihan etsimällä ole sellaista etsinytkään, mutta elätellyt kyllä toivoa, että sellainen tulisi joskus vastaan. Eräänä iltana Siippa näytti kännykästään kuvaa valkoisesta pinnasohvasta, jonka oli bongannut eräästä facebookin kierrätysryhmästä. Hinta oli kukkarolleni sopiva, joten hoputin Siippaa varaamaan sohvan meille. Onneksi Siippa oli ensimmäinen kuvaan kommentoija, sillä kuvan alle muodostui melkoinen jono ostohalukkaita ihmisiä. Seuraavana päivänä Siippa kävi hakemassa pinnasohvan meille kotiin ja asettelin sen ruokahuoneen ikkunan alle. Siihen olin alun alkaen paikkaa pinnasohvalle kaavaillut ja siihen se sopiikin vallan mainiosti!




Olen melko varma, että kyseessä on Elloksen pinnasohva, eikä se minua haittaa yhtään ettei löydetty pinnasohva nyt sellainen musta ja vuosikymmeniä vanha ollutkaan millaista olin mielessäni kuvitellut. Oikeastaan valkoinen sohva sopiikin tuohon ehkä jopa paremmin kuin musta, mutta tyynyjä jollain tosi simppeleillä kuosilla sohva kaipaa kyllä selvästi enemmän.
Jouduin siirtämään väliaikaisesti kultapalmun omasta nurkkauksestaan tämän pinnasohvan viereen. Saattaa olla, että jätänkin sen siihen, näyttää sen verran kivalta sohvan vieressä. Toivottavasti vaan kasvi ei suutu tästä siirtelystä ja uudesta olinpaikastaan.




Kultapalmun siirron syynä on pieni rempanpoikanen, joka on alkanut keittiössämme. Sen ajaksi jääkaappi siirrettiin ruokailuhuoneen puolle ja olohuoneesta taas löytyy keittiön työtaso. Hurmaava pieni kaaos on kodissamme siis taas valloillaan. Saimme tarpeeksemme vanhasta jääkaapista, joka on nyky standarteilla normaalia jääkaappia pienempi ja sitä paitsi se vaikuttaa myös vetelevän muutenkin viimeisiään. Nyt odottelemme uutta jääkaappia saapuvaksi, joka ei tietenkään tule mitoiltaan mahtumaan entisen minikokoisen tilalle. Tämän johdosta joudumme remppaamaan hieman pientä keittiötämme toimivaksi ja odottelen tosi innokkaana rempan valmistumista ja lopputuloksen näkemistä.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Habitare 2019

Suomen suurin huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma, eli Habitare on taas täällä. Rynnistin itse paikalle jo heti keskiviikko aamuna valmiina inspiroitumaan ja nauttimaan messujen visuaalisesta annista. Viime vuosina Habitare on ollut todella antoisa tapahtuma, eikä se tehnyt poikkeusta nytkään.  Tämän vuoden teemana Habitaressa on Mindspaces - Mielen tiloja. Useimmat näytteilleasettajat olivat onnistuneet hienosti osastojen esillepanoissa ja tutkittavaa ja kuvattavaa riitti taas yllin kyllin.
Osastoilla oli paljon esillä oli ruskean ja keltaisen sävyjä ja muutenkin luonnollista, simppeliä ja neutraalia ilmettä, mutta myös raikasta ja runsasta väri-iloittelua. Paksua samettia oli paljon näkyvillä ja eukalyptuksen oksat ja viherkasvit olivat oikeastaan lopullisesti väistyneet heinien ja kukka-asetelmien tieltä.
Messujen parasta antia oli mielestäni jälleen kerran elämyksellinen Signals-trendinäyttely, joka raottaa tulevaisuuden näkymiä siihen mihin suuntaan sisustaminen ja asuminen on menossa. Tänä vuonna teemana tässä näyttelyssä on Yhdessä. Myös Milanon Design Week:llä nähty Tarkettin Formation-installaatio, joka koostuu kierrätysmateriaalista valmistetuista lattiapinnotteista on mielestäni ehdottomasti näkemisen arvoinen kohde.

Signals

Signals

                                                                                   

                                                                         

Skanno


    Skanno


    Tarkett


    VM Carpet

    Lapuan Kankurit

    Woodnotes

    Muoto2 

    Matri

    Woodio


    Anno

    Miiko

Kannattaa ehdottomasti piipahtaa Habitaressa viikonlopun aikana, jollet ole sitä vielä tehnyt. Suuntaan itsekkin paikalle vielä sunnuntainakin pelaamaan Monopolyn kaltaista kaupunkipeliä Habitaren Habi Kids-alueelle Pehkon ja Pikkuveljen kanssa.  Ehkä piipahdan samalla myös muutamalla upealla osastolla uudelleen.

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Kauniita keittiövälineitä ja kurpitsasosekeittoa (+arvonta)

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: OY ORTHEX GROUP AB

Tykkään toimivista ja kauniista käyttöesineistä arjessa. On suoranainen ilo käyttää käteen hyvin istuvia ja silmää miellyttäviä keittiövälineitä, joilla ruuan valmistaminen ja muu keittiössä puuhailu on vaivatonta hommaa. Olen törmännyt myös todella kauniisiin keittiövälineisiin, jotka kuitenkin ovat käytössä osoittautuneet epäkäytännöllisiksi. Sellaiset välineeet jäävät helposti käyttämättä ja jossain kohtaa niistä luopuu sitten ihan kokonaan.
Onnekseni Orthex lahjoitti minulle kasan kauniita ja toiminnallisia GastroMax Bio -sarjan keittiövälineitä, joiden puuosat on 98% valmistettu biopohjaisista luonnon raaka-aineista. Tämä fossiilipohjaisen muovin korvaava biopohjainen materiaali koostuu kuusesta ja sokeriruo´osta. Biopohjainen muovi tarkoittaa sitä, että tuote on valmistettu osittain tai kokonaan uusiutuvasta materiaalista. Tällöin myös sen hiilijalanjälki on paljon pienempi kuin normaalilla muovi tuotteella on. GastroMax Bio -sarjan keittiövälineissä yhdistyy puun luonnollinen, hieman korkkia muistuttava ulkonäkö ja vahvuus, sekä muovin toiminnalliset edut, kuten konepesunkesto. Ehdotonta plussaa on tietenkin myös se, että leikkuulaudat valmistetaan täällä Suomessa ja työvälineet Ruotsissa.





Jos keväällä ja kesällä meillä syödään paljon salaatteja, niin vastaavasti syksy on todellista keittojen kulta-aikaa.  Samettinen myskikurpitsakeitto on todella hyvää ja sopii helppoudellaan niin arkiruuaksi kuin maultaan vaikka vieraille tarjottavaksi. Tähän helppoon ja maukkaaseen keittoon tarvitset:

2 myskikurpitsaa
2  sipulia
3 valkosipulin kynttä
8 dl vettä
kasvisfondia
pieni pala inkivääriä
puoli tölkiä kookosmaitoa

Leikkaa kurpitsat osiin ja poista niiden siemenet. Laita palat pellille kuoripuoli alaspäin ja kypsennä niitä uunissa 200 asteessa kunnes palat ovat pehmenneet. Kuullota pannulla silputut sipulit ja valkosipulit, sekä raastettu inkivääri. Kiehauta kattilassa kasvisfonduella maustettu vesi. Poista kurpitsoista kuoret ja laita ne kattilaan yhdessä sipuleiden ja inkiväärein kanssa. Keitä noin viiden minuutin ajan. Soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää kookosmaito ja kiehauta (mikäli kookosmaito tuntuu liian eksoottiselta vaihtoehdolta, niin tähän käy ruokakerma ja maitokin yhtä hyvin). Niin helppoa ja niiiiin superhyvää!




Sitten siihen huippu juttuun, eli arvontaan. Pääsen nimittäin arpomaan yhden paketin yhdelle onnekkaalle voittajalle näitä kauniita  GastoMax Bio -keittiövälinesarjan tuotteita. Mukaan arvontaan pääset kommentoimalla tämän postauksen alle mukanaoloasi (muistaa liittää mukaan myös meiliosoitteesi). Vaihtoehtoisesti voit osallistua arvontaan mukaan myös blogini facebook-sivuilla. Arvonta-aikaa on torstaihin 12.09.2019 klo 21.00 saakka.

Paljon onnea arvontaan!








sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Puhelinpöytä

Eräänä iltana selailin hajamielisesti facebookia ja fiidiini nousi oman alueen facekirpparin ilmoitus hauskannäköisestä puhelinpöydästä. Hinta oli halpa ja mööpeli juuri sen näköinen, mitä olin olohuoneeseen Ikean Kallax-hyllyn tilalle pohdiskellutkin. Olin nimittäin ajatellut korvaavani hyllyn  pyöreäkulmaisella valkoisella funkkis lipastolla, kunhan sellainen vaan tulee vastaan. Ja siinä se nyt sitten oli puhelinpöydän muodossa! Ilmoitus oli jo kerännyt jo kiinnostusta ja lisäksi siinä oli maininta, etteivät puhelinpöydän vetolaatikot toimineet kunnolla, vaan olivat hankalasti avattavia. En laittanut itseäni ilmoituksen jonoon, sillä se olisi sympaattisesta ulkomuodostaan huolimatta ollut tosi hankala paikka säilyttää poikien leluja ja siihen tarkoitukseen koko huonekalu olisi hankittukin. Lisäksi arvelin mahdollisen fiksailun kuitenkin jäävän ikuisuusprojektiksi, joten päätin sivuuttaa ilmoituksen. Myöhemmin tulin kuitenkin katumapäälle ja yritin vielä löytää ilmoitusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Arvelin lipaston olevan jo uudessa kodissa ja hyväksyin kohtaloni.



Kohtalolla oli ilmeisesti kuitenkin toisenlaiset suunnitelmat minun ja tämän puhelinpöydän yhteensopivuudesta. Nimittäin noin viikko tämän jälkeen vierailin naapurikaupunginosassa järjestettävällä katukirppiksellä ja mikäs se siellä nököttikään kadunvarrella myytävänä, ellei tämä samainen puhelinpöytä! En voinut kerta kaikkiaan uskoa silmiäni harppoessani tien yli ihastelemaan tätä sulavalinjaista kaunotarta. Nopea soitto kotiin Siipalle mittojen kanssa, jotka olivat oikein sopivat olohuoneen nurkkausta ajatellen ja tein kaupat samantien. Vaikkakin ne vetolaatikot tosiaan olivat hankalasti avattavissa. Kirpparireissulla mukana ollut työkaveri lupasi antaa hyvät vinkit laatikoiden fiksaamiseen toiminnallisiksi, joten olin aivan onneni kukkuloilla hyvästä hankinnastani, enkä antanut laatikoiden epäkäytännöllisyyksien haitata fiilistäni ollenkaan.




Kun ihana puinen puhelinpöytä oli majaillut olohuoneen kulmassa viikon verran päätin suorittaa laatikoille pienen hionnan ennen kuin muu perhe alkaisi marmattaa huonekalun epäkäytännöllisyydestä. Mutta kappas vain, laatikot toimivatkin kuin niissä ei olisi koskaan ollut mitään vikaa. Puhelinpöytää myynyt pariskunta kertoi huonekalun jääneen heille talon edelliseltä omistajalta, mutta heille ei ollut sille käyttöä, joten he veivät mööpelin kellariin, ennen kuin päättivätkin myydä sen kokonaan pois. Kellarissa puinen huonekalu oli varmaan saanut hieman kosteutta ja siksi laatikot olivat turvonneet, eivätkä liikkuneen kunnolla. Nyt se siis toimii kuin unelma ja on oikein oiva säilytyspaikka niille muutamalle poikien leluille, mitä alakerrasta vielä löytyy. Ja koska mööpeli oli oli joskus edellisessä kodissa palvellut puhelinpöytänä, niin sellaisena se sai jatkaa tehtäväänsä myös meillä. Huonekasvien lisäksi sen päältä löytyy vanha lankapuhelin, jonka ostin joitakin vuosia sitten kirpparilta Tallinnasta.

Kaunista ja värikästä syyskuuta kaikille!