Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Lisää viherkasveja

Liuska-araliani ei jaksanut odottaa kevättä. Kasvi heitti viimeiset lehtensä tällä viikolla lattialle ja se oli sitten siinä, noin kaksikymmentä vuotiaan huonekasvin taival. Minulla se ei ehtinyt olla kuin noin kolmisen vuotta ja olin erittäin viehättynyt sen tuuheudesta, helppo hoitoisuudesta ja huomiota herättävän komeasta ulkomuodosta. Ilmeisesti kasvi ei saanut tarpeeksi valoa tänä talvena, vaikka se ikkunan äärellä elelikin. Suomen talvi on kyllä kaikille monella tapaa haastellista aikaa.
Paras tapa korvata tämä menetys oli tietenkin hankkia tilalle uusi vehreä ja elinvoimainen yksilö. Siroliuska-aralia viihtyy parhaiten runsaassa hajavalossa ja asetin sen valokylpyyn olohuoneen ikkunan äärellä. Toivottavasti tästä uudesta araliasta on minulle vuosiksi iloa ja se saavuttaisi edellisen aralian komeat mittasuhteet.



Samaisella Siroliuska-aralian ostosreissulla ostin neljä muutakin viherkasvia. Eli kun menettää yhden niin viherkasvihullu menee ja ostaa viisi uutta kasvia tämän tilalle. Mielestäni ihan täysin järkeenkäypää. Ostoskoriini päätyivät aralian lisäksi mm. Pilkkubegonia ja kilpipiilea.
Pilkkubegonia on ainoa kukkiva kasvi mikä meiltä löytyy sisätiloista. Olen enemmän vihreiden huonekasvien kuin kukkien kasvien ystävä, mutta nuo epäsymmetriset ja pilkulliset lehdet olivat vaan kerrassaan vastuttomattoman näköiset. Sijoitin kasvin työhuoneeseen. Tämän pitäisi olla nopeakasvuinen ja helppo hoitoinen kasvi, jonka voi siirtää kesällä ulkoilemaan. Luulenkin, että näitä pilkullisia kaunokaisia tullaan näkemään ensi kesänä meidän ulkoportailla vielä useampikin kappale.
Baby-piilea taas pääsi lasikuvun alle ruokailuhuoneeseen. Piilean pitäsi viihtyä siellä, sillä tarvittava kosteus pysyy kuvun alla tasaisena. Kasvia täytyy kuitenkin muistaa tuulettaa ja lasikupu pitää pitää puhtaana. Pikkuinen piilea on mielestäni jotenkin tavattoman suloinen ilmestys tuollaisena minikokoisena, mutta toivon sen silti jaksavan kasvaa. Edellinen piilea ei minulla kauaa viihynyt, joten toivottavasti osaan hoitaa tätä pikkuista hieman paremmin.






Vihreyttä ja vehreyttä tulevalle viikolle!

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Käytännöllinen ja kaunis pöytäliina

Ruokapöytänämme on alusta saakka ollut yksi talon väliovista. Muuten ovi on ollut kaikinpuolin oikein toimiva pöytälevy ratkaisu, mutta siihen liimautuu kaikki lika kiinni aivan saman tien. Ja tokihan lapsiperheen ruokaillessa muodostuu kaikenkaisia ruokatahroja pöydälle ihan väkisinkin. Käyttäisin mielelläni ruokapöydällä pöytäliinoja, mutta silitettyäni kankaan pöydälle ja se kestää sen yhden ruokailun ja kangas on sen jälkeen täysin pesukonevalmis on se vaan vaivaan nähden aivan liian työläs juttu. Siksi olin jo tovin miettinyt hankkivani pöydälle vaha- tai kernikankaisen pöytäliinan. Selaillessani netistä eri tahojen valikoimaa huomasin, ettei kohtuu hintaisia ja ennen kaikkea kivannäköisiä kankaita ollut olemassakaan. Tai jos oli, niin pöytälevyn pituiselle palalle olisi kertynyt sen verran hintaa, että mielummin olin ilman koko kerniliinaa.
  Tätä dilemaa pähkäilin myös työkaverilleni ääneen ja onneksi näin teinkin. Kultainen kollegani löysi nimittäin seuraavana viikonloppuna Marimekon palalaarista Tiiliskivi-kuosia juuri tuon 2,50 m määrän ihan käsittämättömään hintaan ja oli ostanut sen minua ajatellen. Olin aivan innoissani ja jälleen kerran aivan häkeltynyt miten ihania ihmisiä minulla onkaan työkavereina. Olen kyllä kerrassaan onnekas!




Pinnoitettukangas ei toki ole se ekologisin vaihtoehto, mutta järkeilin valintani niin, että tällä kankaalla oli kumminkin kohtuullisen pitkä elämä edessä. Ensin meidän ruokapöydän päällä ja kun kangas alkaa näyttää siltä ettei sitä kehtaa enää pöydälle laittaa, voi sen käyttää askarteluun ja tehdä siitä vaikka viirinauhan pergolaan. Tai vaihtoehtoisesti luovuttaa päiväkotiin askarteluliinaksi, kuten tein edellisen kodin vahaliinan kohdalla. Silloinen päiväkoti otti liinan ilolla vastaan ja voisin veikata, että kangas on käytössä siellä heillä edelleenkin.
Tiiliskivi on nyt koristanut pöytäämme noin viikon verran ja toistaiseksi olen saanut pyyhittyä kaikki mustikka- ja kahvitahrat siitä veke. Tomaatti on ilmeisesti aika haasteellinen tahra näissä tämän tyyppisissä pöytäliinoissa, mutta siitä ei vielä ole kertynyt kokemusta.




Sami Ruotsalaisen muotoilemat Oiva-astiat täyttävät tänä vuonna 10-vuotta. Tuntuu hassulta, että niiden lanseeraamisesta on tosiaan niin kauan aikaa. Työskentelin nimittäin tuolloin visualistina Marimekolla ja muistan hyvin miten miten hyvän vastaanoton astiat saivat ihan alusta alkaen. Mutta ihmekkös tuo, varsinkin mustavalkoiset Räsymatto-mukit ovat olleet minunkin suosikkejani siitä päivästä saakka, kun näin ne ensimmäisen kerran. Omistan mukien lisäksi muutaman Oiva-lautasen ja olen miettinyt pitäiskö sarjaa alkaa keräilemaan enemmänkin. Toisaalta astiakaappini pursuaa kaikenlaisia kippoja, kuppeja ja lautasia, mutta toki sinne vielä joitakin kauniita astioita saa vielä hyvin mahtumaan.



Upeaa alkavaa viikkoa!




keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Salaatti ystävänpäiväksi

Vähän jännittää jo etukäteen kirjoittaa tätä ja katsotaankin jääkö tämä nyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi julkaistavaksi reseptiksi täällä. Mutta tässä se tulee - ensimmäinen ruokapostaukseni tässä blogissa.
Halusin suunnitella ystävänpäivää varten salaatin joka istuisi ainakin väreiltään päivän teemaan. Salaatista piti tulla paitsi maukas, mutta myös esteettisesti kivannäköinen tarjottava. Ystävänpäivänä voi vähän söpöstelläkkin ja mikä sopisikaan päivään paremmin kuin sydämenmuoto. Punajuuressa värikin on aivan nappi, joten aloin miettimään raaka-aineita paahdettujen sydämenmuotoisten punajuurien palojen ympärille. Pyysin konsultointia vielä kulinaristi siskoltani ja pähkäiltyämme tovin saimme aikaiseksi salaatin, joka koostuu seuraavista simppeleistä raaka-aineista:

5 punajuurta
3 punasipulia
1 rasia salaattisekoitusta (itse käytin Napolitana mixiä) tai babypinaattia yms.
2 dl kvinoa
tuoretta tinjamia (tai rosmariiniä yms.yrttiä)
pinjansiemeniä

Lisäksi salaatinkastikkeeseen tulee:

2 limeä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
suolaa
pippuria

Täytyy myöntää, että olen aika amatööri näiden mittasuhteiden kanssa ja itse teen aina ruokaa ilman mittoja tai muuta määriä tai tarkkoja kellonaikoja, joten suhteet salaattiin ovat hieman viitteellisiä.


Itse käytin salaattiin keitettyjä punajuuria, mutta varmasti punajuurien aromit ovat paremmin tallella, jos ne paahtaa uunissa ihan sellaisenaan. Siivutin ensin punajuuret paksuhkoiksi siivuiksi ja painoin niiden keskelle pienellä sydämenmuotoisella piparimuotilla sydänkuviot. Kuorin ja siivutin punasipulit ohuehkoiksi siivuiksi ja siirsin ne punajuurten kanssa kulhoon, jonne kaadoin tilkan oliiviöljyä ja hunajaa, sekä hieman suolaa ja pippuria. Sekoitin ainekset keskenään ja siirsin maustetut punajuuret ja punasipulit tinjaminoksien kanssa uunipellille. Tämän jälkeen laitoin ne paahtumaan uuniin 200 asteeseen. Koska käyttämäni punajuuret olivat keitettyjä ne paahtuivat uunissa nopeasti. Silmämääräisesti katsoin milloin ne näyttivät punasipulien kanssa valmiilta ja siirsin ne pöydälle jäähtymään.


Syön usein ruokaisan salaatin lounaaksi ja haluan, että salaatin joukosta löytyy myös joku proteiinin lähde. Mielestäni punajuuren ja vuohenjuuston liitto on pyhä, mutta halusin kokeilla valmistaa salaatin tällä kertaa juustottomana versiona. Olen havainnut ravintorikkaan kvinoan toimivan salaateissa erinomaisesti ja valitsinkin sen proteiiniksi tähän salaatiin. Sillä välin kun punajuuret ja punasipulit olivat uunissa paahtumassa keitin kvinoan pakkauksen ohjeen mukaan. Keitinveteen raastoin mukaan kaksi pientä kuorittua punajuurta, joilla sain kvinoaan herkullisen punaisen sävyn. Veteen kannattaa lisätä myös suolaa tai kasvisfondia, tämä tuo salaattiin mukavasti suolaisuutta.


Kun punajuuret, kvinoa ja punasipulit olivat jäähtyneet lisäsin ne salaattisekoituksen joukkoon. Pinjaminsiemet voi joko paahtaa, tai heittää sellaisenaan salaattiin. Pidän eniten itse tehdyistä salaatinkastikkeita ja tähän salaattiin sekoitin kahden limen mehusta, sekä hunajasta, suolasta, pippurista ja oliiviöljystä kastikkeen. Parhaan tuloksen saa tietenkin aikaiseksi maistelemalla ja lisäämällä raaka-aineita joukkoon oman maun mukaan. Pieni määrä suolaa- ja pippuria myllystä viimeistelee vielä salaatin.

Herkullista ja ihanaa ystävänpäivää kaikille!

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Lohtua sadesäähän

Käväisin pitkästä aikaa läheisessä kukkaupassa, enkä tälläkään kertaa pystynyt poistumaan kaupasta tyhjin käsin. Sade rummutti kukkatalon kattoa ja muutenkin oli taas niin pimeää, synkkää ja ankeaa kun olla ja voi. Kaupan tarjoama viherkasvimeri näytti taas niin raikkaalta ja lohdulliselta, että oli suorastaan aivan pakko ostaa mukaan vähän kotiinviemisiä. Muutaman viherkasvin lisäksi ostin myös ikisuosikkejani leikkojen puolelta, eli muutaman oksan eukalyptusta, harsokukkaa ja valkoista neilikkaa.




Kimppu näytti itsessään aika vaatimattoman näköiseltä, joten päätin lisätä siihen vähä volyymiä erilaisilla lasipulloilla, jotka asettelin eritasoihin pöydän ja lankun päälle. Edellisessä kodissa harrastin näitä pullo ja kukka -asetelmia paljon enemmän jonka jälkeen tämä asettelutapa vaipui vähäksi aikaa unholaan, mutta nyt se teki taas paluun pöydällemme. Ensi viikolla vietetään ystävänpäivää ja vähän myöhemmin myös minun syntymäpäiviäni, joten pullot ja kukat saavat nyt vähän aikaa jäädä koristamaan ruokapöytäämme. Nämä ostamani leikot ovat onneksi aika pitkäikäisiäkin.




Viimeisessä kuvassa näkyvä Peikonlehti pukkailee päättäväisesti uusia lehtiä näkyville, joten kasvi voi selvästi hyvin. Kotiutuessaan meille olin vähän huolissani sen lerpsahtavasta olemuksesta, mutta se oli näemmä turhaa. Ehkä se saa myös nykyisin enemmän vettä ja valoa kuin edellisessä kodissa ja on pirtsakoitunut vähän senkin vuoksi. Sen sijaan muutama muu viherkasvi näyttää tällä hetkellä pelottavan  huonolta ja pelkäänkin menettäväni ne ennen kevään koittoa. Odotankin palavasti pääseväni vaihtamaan niihin mullat ja antamaan reppanoille vähän ravinteita  Myöskään kirkkaampi päivänvalo näiden sateiden keskellä ei olisi niille ainakaan pahitteeksi.

Vuoden ensimmäisessä postauksessa vähän väläyttelin, jos alkaisin silloin tällöin julkaista myös reseptejä tänne blogin puolelle.  Eka ruokapostaukseni valmistunee nyt tulevan viikon alkupuolella teemalla ystävänpäivä, joten käykäähän toki vilkuilemassa ehdotustani ystävänpäivänateriaksi.

maanantai 4. helmikuuta 2019

Arki vs. lomamatka

Hola ja terveisiä Teneriffalta! Lomailimme saarella viime viikon ajan ja ne, jotka seuraavat minua instagramissa huomasivat sen kyllä, sillä tykitin storyjen puolelle reissun aikana melko paljon kuvia ja videoita. Olin viimeksi Kanariansaarilla parikymmentä vuotta sitten ja pikkuisen etukäteen pelkäsin miltä viikko turistimestassa mahtaisi tuntua, mutta oi, siellähän oli oikein ihanaa! Olimme saaren pohjoispuolella, jossa oli todellista rauhallista ja luonto ja maisemat aivan uskomattoman kauniita! Meillä oli auto vuokralla koko viikon ajan, mikä helpotti kainkenlaisten retkien tekoa lähimaastoon ja antoi saaresta ihan eri kuvan, kuin pelkkä tönöttäminen uima-altailla, jossa kyllä myös oli oma puolensa,



Varsinkin Pehko 6-v oli aivan superinnoissaan matkustelusta ja tuon ikäisen pikkupojan tiedonjanohan on aivan rajaton. Matkailu todellakin avartaa ja nautin suuresti, että lapset pääsevät silloin tällöin näkemään millaista elämä on muuallakin kuin täällä kotosuomessa. En tiedä kuinka hyvin Pehko tai Pikkuveli pystyvät vielä sitä hahmottamaan ettei elämä muualla ole pelkkää jäätelönsyöntiä ja polskuttelua lämmitetyssä uima-altaassa. Toisaalta lapset usein kiinnittävät huomioita sellaisiin yksityiskohtiin, jotka jäävät aikuisilta monesti ihan täysin huomaamatta.


 Kotiinpaluu oli melkoista arkirealismia, sillä tietenkin melkoinen lumimyräkkä iski juuri sille yölle, kun kahlasimme hangessa lasten ja matkalaukkujen kanssa pihan poikki kohti kotia. Sillä hetkellä kyllä tuntui, että olisin hyvin voinut jäädä sinne aurinkoon uittelemaan varpaitani meriveteen kuin palata tänne pimeään, liukkaaseen ja märkään kotimaahan.
Mutta on kotiinpaluussa myös puolensa. Kyllästyn esimerkiksi tosi helposti hotellien aamupaloihin. Vaikka nytkin yritin vähän vaihdella mitä varsin kattavasta aamiaistarjouiluista lautaselleni valitsin, niin silti paluu perusankeaan arkiaamiaiseen tuntui tosi hyvälle. Sama juttu on myös ravintolaruokien kanssa. Jossain vaiheessa ne ravintolaruuat vaan alkavat tökkiä, vaikka kuinka kävisi joka ilta eri paikassa kokeilemassa menuja. Toki hyvässä ravintolassa on todella upeaa käydä silloin tällöin syömässä hyvin, mutta pidemmän päälle se kunnon kotiruoka on vain kyllä ihan parasta.
En voi väittää kaivanneeni viikon aikana kertaakaan arkiaamujen kellonsoittoa, lumitöitä, tahrojen hankailuja pinnoilta tai muitakaan saman kaavan mukaisuuksia, mutta on se kumminkin hienoa, että on paikka minne palata ja missä puuhatella niitä tylsiäkin arjen askareita. Mietimme tänään jopa Siipan kanssa pitäisikö sitä vähän taas remppailla jotain tässä tulevina viikonloppuina. Lomalla oli siis selvästi piristävä vaikutus.