Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulusauna

Siivoillessani eilen alimmankerroksen saunatiloja, tuli mieleeni laitella ripaus joulua myös sinne. Joulusaunahan toki kuuluu jouluperinteisiin muutenkin, joten samantien saunomisesta voisi tehdä vähän tunnelmallisemmankin hetken. Niinpä kannoin alas vähän kynttilöitä, lyhtyhjä ja havuja. Aika minimaalisesti kyllä, mutta tilaan tuli kuitenkin heti enemmän tunnelmaa.







Saunan puolelle vien vielä muutaman kuusenoksan tuomaan tuoksua puukiukaan löylyihin. Kynttilöitä en uskalla viedä sinne ollenkaan. Saunominen Pehkon ja pikkuveljen kanssa on usein kaikkea muuta kuin rauhallista, joten kynttilät olisivat siellä melkoinen turvallisuusriski.

Joulusiivoukset on nyt tehty ja Siippa on saanut tofu- ja seitankinkku kokkailut päätökseen. Muutama lahja odottaa vielä illemmalla paketointia, mutta muuten alkaa velvollisuudet olla hoidettuna ja voimme keskittyä lautapeleihin, suklaan syömiseen ja muutenkin joulufiilistelyyn.

Oikein tunnelmallista ja ihanaa joulua kaikille!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti