Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Minusta tulee Muotoilija

Kirjauduttuani ties monennenko kerran omiin tietoihini opintopolku.fi -sivustolla lävähti sinne yllätyksesseni teksti "Opintopaikka myönnetty". Tätä tekstiä olin hartaasti kyllä toivonut, mutta olin vilpittömän suuresti yllättynyt sen nähtyäni. Tämä tarkoitti siis sitä, että pääsin opiskelemeen ensi syksynä tuote- ja palvelumuotoilua ylemmässä ammattikorkeakoulussa!
Valmistuin ammattikorkeakoulusta tradenomiksi viitisen vuotta sitten ja tässä on taas vähän aikaa tuntunut siltä, että voisin taas alkaa opiskelemaan jotain uutta juttua. Moni on ehdottanut  minulle sisustussuunnittelijaksi kouluttautumista, mutta se ei kuitenkaantunnu omalta jutulta. Tykkään kyllä suunnitella asioita ja sisustaa suurella innolla kotiamme, mutta en silti haluaisi siitä ammattia itselleni.Visualistin töitä tein monia vuosia ja tavallaan teen niitä vieläkin. Halusin jollain tapaa saada nivottua yhteen tradenomin opinnot ja monen vuoden visuaalisella alalla työskentelyn ja selaillessani ylempien ammattikorkeakoulujen tarjontaa vastaan tuli Muotoilijan tutkinnon opinnot. Aluksi luulin sen tarkoittavan pelkästään tuotemuotoilua, mutta luettuani opintosuunnitelmaa aloin vakuuttua siitä, että kyseiset opinnot olisivat juuri sitä mitä olin etsiskellyt. Palvelumuotoilu on nimittäin juuri sellaista mikä tuntuu vahvasti omalta ja aihe on kiinnostanut minua viimeisen vuoden aikana.


Sitten alkoi ennakkotehtävien vääntäminen. Motivaatiokirje syntyi hetkessä, mutta portfolio tuotti jo enemmän päänvaivaa. Materiaalia sain kyllä helposti kasaan, mutta visuaalisen ilmeen suunnittelu tuntui ensin todella työläältä. Lopulta päädyin Siipan avustuksella ja hyvällä tsemppauksella tekemään portfoliosta mahdollisimmn paljon itseni näköisen, eli simppelin ja pelkistetyn, ilman mtään turhia kikkailuja. Työnäytteiden lisäksi portfoliosta löytyi myös voitto #lempimuoto -kisasta ja maininta tästä blogistani. En osaa sanoa oliko niillä mitään painoarvoa portfoliossani, mutta toivoin sen antavan lisää tietoa siitä millainen persoona koulutukseen on pyrkimissä. 
Pääsykoe haastattelussa olin aivan hermona, enkä osannut yhtään sen jälkeen sanoa menikö se tosi hyvin, ihan penkin alle vai jotain siltä väliltä. Odotusaika tuloksiin kesti noin kuukauden verran ja siinä ajassa ehti kyllä päiväkohtaisesti pohtia suuntaan ja toiseen millaiset tulokset tulisivat olemaan. Mutta niinpä siinä vain kumminkin kävi, että olin yksi onnellisista sisäänpäässeistä hakijoista.



Ensi syksy tulee siis olemaan meillä melkoista haipakkaa. Pehkon ekan luokan aloituksen lisäksi molemmilla pojilla on kahtena iltana viikossa harrastuksia ja itse myös istuskelen töiden jälkeen kahtena iltana viikossa koulunpenkillä. Soppaan lisätään myös vielä siipan harrastukset. Olo on kuitenkin luottavainen ja tiedän kyllä  selviävämme syksystä. Suurta helpotusta asiaan tuo osittaiselle hoitovapaalle jäämiseni, eli puurran muutaman kuukauden ajan vain nelipävästä työviikkoa. 
Nyt kesällä on loman aikana tarkoitus ladata akkuja syksyn varalle. Siis heti sen jälkeen,kun talo on maalattu (eka seinä on muuten valmis ja toista aloitettu!) terassi öljytty ja lastenhuoneessa maalattu ja uudelleen sisustettu :) 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Keskikesän juttuja

Heipparallaa ja toivottavasti teillä kaikilla oli mitä mahtavin juhannusviikonloppu! Me oltiin mökkeilemässä ja vatsat on vieläkin grilliruokaa pullollaan ja talviturkitkin on heitetty koko porukan osalta kosken kuohuihin. Paluumatkalla kotiinpäin pistäydyimme huutokaupassa, mikä oli ihan ensimmäinen huutokauppa kokemus meille kaikille. Siellä meinasi kyllä seota! Niin hyvää tavaraa käsittämättömän halpaan hintaan. Onneksi meidän auto oli täpötäynnä mökkitavaraa, joten ainoa huutoni oli kahden euron rahi lastenhuoneseen. Pikkuvelikään ei oikein meinannut huutokaupassa viihtyä, joten paikalta oli poistuttava senkin takia. Ihania valaisimia (joita meilä ei tientenkään ole tarpeeksi) jäi vielä pöydille, kun poistuimme paikalta. Huutokauppa kärpänen puraisi kyllä minua sen verran kunnolla, että  vastaavaan tapahtumaan pitää päästä pian uudelleen!




Aloitin viime viikolla meidän talon ulkolaudoituksen maalaamisen. Viime syksynähän se uusittiin perusteellisesti ja laudat tulivat silloin tehtaalta pohjamaalattuina. Tämän kesän aikana laudoitus on tarkoitus maalata toiseen kertaan ja samalla peittää myös laudoista esillä olevat naulankannat. Tavoitteenaani olisi saada talon kolme sivua maalattua tulevien kolmen viikon aikana. Sen jälkeen meillä alkaa vihdoin kesäloma ja tarkoituksena on puuhailla jotain ihan muuta maalaushommia. Yksi talon sivuista on sen verran korkea, että siihen pitää vuokrata korkeammat rakennustelineet ja se saa suosiolla jäädä elokuun puhteiksi.



Tästä ihanasta kuvissa esiintyvästä juhannusruusupuskasta on jäljellä enää muisto vain. Täällä Etelä-Suomessa juhannusruusu on parhaimmillaan kesäkuun alussa eikä itse juhannuksena kukista ei ole enää mitään jäljellä. Otin kuvia näistä ihastuttavista kukista viime tingassa viime viikolla. Kuvauksien jälkeen kukat alkoivat pikkuhiljaa lakastua ja tällä viikolla niitä ei ollut jäljellä enää ollenkaan. Mutta fiilistellään vielä ruusukuvilla juuri olleen keskikesän juhlan jälkimainingeissa.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Kesäkuun kukkia

Huonekasvini ovat lähes kaikki kukkimattomia lajikkeita, mutta pidän silti paljon leikkokukista. Kesällä kukkakimppujen loihtimiseen on loistavat puitteet, sillä erilaisia luonnonkukkia, rikkakasveja ja istuttettuja kukkia voi kantaa sisälle vaikka joka päivä. Kuluneen viikon aikana sulostutinkin meidän makuuhuonetta, keittiötä ja vessaa erilaisilla kukkakimpuilla.
Myönnän heti tähän kärkeen, että olen todella huono tunnistamaan kasveja. Perus päivänkakkaran, leskenlehden ja apilan tunnistan kyllä, mutta siihen se oikeastaan jääkin. En siis osaa kertoa tarkemmin mitä kukkia olen maljakoihin poiminut, ehkä te tunnistatte ne paremmin.

Makuuhuoneeseen toin ruusuntuoksua juhannusruusun oksilla. Meidän pihan juhannusruusun mielestä juhannus oli jo ja kukassa olevia oksia löytyy enää harvakseltaan sieltä täältä. Juhannusruusun lisäksi poimin jalalliseen juomalasiin pihaltamme löytyvää vaaleaa rikkakasvia, joka on mielestäni niin kaunis, että annan sen kasvaa siellä ihan kaikessa rauhassa. Siniset kukat ovat taas istutettuja ja olen kuullut kyllä niiden nimen, mutta myös autuaasti unohtanut sen.





Näyttävät lupiinit ovat luonnonvaraisista kukista kesän suosikkejani ja säilyvät maljakossakin hyvinä muutaman päivän. Nämä poimin kotimatkalla tien varresta ja kotona asettelin ne Riihimäen lasitölkkiin. Meillä kasvaa pihalla vähän kurtturuusua ja voisin hyvin ottaa myös tämän hatalliseksi vieraslajiksi määritellyn mahtavan lupiinin kasvamaan omallekkin pihalle.


Boråstapetin Flora-tapetti pääsi todellakin oikeuksiinsa kun poimin pihalta kukkia myös wc:n puolelle. Kauaahan kukat eivät vessassa säilyneet, mutta toivat kumminkin hetkeksi sinnekkin iloa. Pehkon ja Pikkuveljen mielestä kukat vessassa olivat kiva juttu. Kysyin heiltä onko heidän mielestään outoa, että meillä on kukkakimppu vessassakin. "No ei yhtään" tuumasi Pehko ja jatkoi "Musta on kivaa kun meillä on kukkia. Mä tykkään kukista".  Nämä olivat todellsia sulosäveliä korvilleni ja toivonkin heidän aina pysyvän poikina, jotka tykkäävät kukista.





sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Blogin 4-vee synttärit + arvonta

Miettikää, tämän blogin ensimmäinen postaus on kirjoitettu 10.06.2015. Tämähän tarkoittaa siis sitä, että blogini täyttää huomenna kokonaiset 4-vuotta - hurraa!
Aloittaessani kirjoittaa tätä blogia halusin saada jonkun oman jutun ja ajanvietettä äitiysloman kuluksi. Olin alunperin suunnitellut tekeväni tästä enemmän päiväkirjamaisemman, jota en mainostaisi kenellekkään missään. Pikkuhiljaa kallistuin kuitenkin sille puolelle, että olisihan se ihan mukavaa, jos tätä kävisi joku muukin välillä lukemassa. Kun palasin työelämään halusin ehdottomasti jatkaa näiden postausten tekemistä. Blogin kirjoittamisesta on muodostunut minulle niin mukava ja rakas harrastus, enkä koe näistä postausten laatimisista mitään paineita. Päivitän tätä juuri silloin kuin siltä tuntuu, enkä väkisin ala tänne vääntämään sisältöä vain koska on pakko postata edes jostain. Toistaiseksi tämä päätös on osoittautunut oikein toimivaksi jutuksi, eikä n.kerran viikossa postaus - tahti ole aiheuttanut mitään stressiä itselleni tai ole pois esimerkiksi perheen kanssa vietetystä ajasta.

Mutta siis joo, blogilla tosiaan on synttärit ja kuten aikaisempinakin vuosina, niin myös tänä vuonna järjestän teille juhlan kunniaksi pienen synttäriarvonnan. Tällä kertaa yksi onnekas voittaa itselleen tällaisen setin, joka sisältää tyylikkään vanerisen ja väriltään mustan Casa Stockmannin tarjottimen, Linumin puuvillaisen ja vohvelikuvioisen keittiöpyyhkeen, Iris Hantverkin tiskiharjan, kirpparilta ostetun pienen rottinkisen korin, sekä LuKLabelin muistivihkon ja postikortin.


Osallistumisaikaa on ensi viikon torstaille, eli 13.06.2019 klo 20.00 saakka. Osallistumaan pääset kommentoimalla mukana oloasi tämän postauksen alle (muista jättää myös sähköpostiosoittesi). Ilahtuisin kovasti jos kommenttisi sisältäisi myös ideoita postausaiheisiin tai voit jättää minulle muita terveisiä. Osallistua voi myös facebookissa tai instagaram-tililläni @miimiinkotiblog.


Paljon onnea arvontaan!