Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Todellista arkea

Blogi- ja instakuviani katsellessa voisi helposti erehtyä luulemaan, että asustelemme melko siistissä kodissa, jossa lelut ovat järjestyksessä lastenhuoneessa ja muutenkin tavarat ovat hyvässä ojennuksessa. Tämän maaliskuun postaushaasteen myötä paljastan kuitenkin asioiden todellisen laidan: meillä on hyvin harvoin sen näköistä millainen näky kuvistani välittyy.

Carita ihanan Char and the City -blogin takaa keksi meille hauskan aiheen maaliskuun haasteeseen, joka kuuluu näin "Sisustusblogeja selaillessa usein unohtuu se, että sisustusbloggaajan(kaan) kotona ei aina ole supersiistiä, vaan ihan tavallista elämää siellä vietetään. Koska blogit ovat nykyään niin viimeisen päälle viilattuja, tuodaan sekaan pientä arkirealiteettia. Sisustusblogiin valokuvaavan etu on siinä, että kauniin asetelman vierellä olevan kaaoksen voi rajata pois. Mutta minkälainen olisi behind the scenes -kuva, jossa mitään ei rajata pois?"




Suurin syyllinen kodin välillä melko kaaoottiseen meininkiin ovat Pehkon ja Pikkuveljen lelut. Niitä on ihan joka paikassa. Voin myöntää tässä nyt ihan avoimesti, että kuvia ottaessani siirtelen leluja joko suoraan lelukoreihin tai sitten vain työnnän niitä kameralta piiloon jonnekkin takavasemmalle. Nämä kuvat on otettu melko heti imuroinnin jälkeen. Sotkua kasaantuu siis välittömästi, eli ihan siistiä meillä ei oikestaan ole oikein milloinkaan. Paitsi silloin kun lapset ovat menneet nukkumaan ja joko minä tai siippa ollaan siivottu viimeisetkin lelut piiloon noihin Ikean mustiin säilytyskoreihin.
Sama lelukaaos näyttäytyy sitten heti taas aamulla lasten herätessä.



Toinen päivittäinen näkymä on tuo pyykkiteline. Muuttaessamme tähän taloon toivoin hartaasti saavani kodinhoitohuoneen, jossa tätä pyykkirumbaa voisi rauhassa pyöritellä suljettujen ovien takana, mutta tänne työhuoneen puolelle tämä pyykinkuivausteline kuitenkin päätyi. Pojat ovat vielä sen verran pieniä, että pyykinpesukone laulaa meillä lähes päivittäin. Näin ollen tämä ruma pyykkiteline on pystyssä tässä huoneessa oikeastaan aina.
Eteisessähän meillä ei todellisuudessa roiku (varsinkaan tähän vuodenaikaan) vain muutama toisiinsa sopiva vaatekappale, vaan naulakko pursuaa neljän ihmisen ulkoilutamineista, matto on asiaankuuluvasti rullalla ja toki niitä leluja on kantautunut myös tähän tilaan.



Meidän keittiö on aika pieni ja laskutilaa on suht´ vähän, joten keittiö näyttää heti kaaosmaiselta jos tasoille jää vähäänkään lojumaan tavaraa. Ja tottahan toki sitä tavaraa jää. Meitä kun ei ainakaan voi siivoilun suhteen kutsua mitenkään fanaattisiksi. Meillä ei esimerkiksi ole kerran viikossa tapahtuvaa siivouspäivää, vaan siivoillaan aika lailla fiilispohjalta, eli silloin kun siltä tuntuu. Toki paikkoja järjestellään, mutta perus imurointi-,pölyjen pyyhintä-,lattioiden luuttuamis -kaava jää huomattavasti vähemmälle toteutukselle. Välillä huomaan omista kuvistani, että hupsista vaan; ruokapöydän alunen on täynnä leivänmuruja tai että hyllytasot ovat aikamoisen pölyn peitossa. Yleensä en kumminkaan päästä kotia ihan mahdottomaan kuntoon, vaan saan jossain vaiheessa vimmatun siivousvimman ja pistän niin sanotusti tuulemaan.

5 kommenttia :

  1. Olipas hauska törmätä blogiin, joka takana on koti, jossa on paljon samoja tekstiilejä kuin meillä. Räsymattoa, Lokkia, Coronnaa, ripaus vihreää ... Ihanaa pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  2. Kävin vilkuilemassa vähän enemmänkin ja nyt huomaan, että teidän kodin sisustuksen henki on todella hyvin lähellä meidän kotiamme :) Olkkarin pöytä, lisää samoja kankaita, vanhaa matkalaukkua ja vanhojen kalusteiden yhdistämistä uudempien kanssa... Vaikka en ole teillä koskaan käynyt, niin näyttää kovin tutulta <3

    Valitettavasti nyt meidän kotona ei voi kuvata, kun elämme pahinta vaihetta talokatastrofissa, joka blogiinkin dokumentoituu tavalla ja toisella, mutta toivottavasti osa irtaimistosta saadaan vielä ajan kanssa pelastettua ja saisin niistä itsekin vielä nauttia. Ja kuvailla blogiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla et kävit kurkkailee blogiani ja löysit samoja elementtejä kuin teiltä 😊 mukavaa pääsiäistä ja toivon todella että saatte talon kanssa asiat mahdollisimman hyvälle tolalle.

      Poista
  3. Ihanan kotoisiakuvia, tulee ihan hyvälle tuulelle <3 Lasten leikkien kuuluukin näkyä ja myös kuulua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kuvissa on kyllä tosiaan arki varsin elävästi valloillaan 😊

      Poista