Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

tiistai 16. toukokuuta 2017

Hyödylliset viherkasvit sekä vinkki viikonlopulle

Vaikka päivät ovat olleet tällä viikolla jo melko lämpimiä, olen silti tuonut tomaatin taimet kuistin ikkunoilta keittiön työtasolle yöksi. Harmillista, että meidän keittiö on niin pieni, ettei sitä ainoaa työtasoa viitsi tukottaa millään ylimääräisellä, muuten hankkisin taimia myös keittiön puolelle. Amppelit toimivat kuitenkin tosi hyvin meidän keittiön ikkunalla. Viihtyvyyden lisäksi ne peittävät kivasti näkymää kadun puolelta meille sisälle päin.




Sain Pääkaupunkiseudun Kierätyskeskuksen ympäristöasiantuntijalta vinkkejä koskien tulevia pihahommia, mutta samalla tuli asiaa myös sisäkasveista. Meidän keittiöön paistaa ilta-aurinko,  eli siellä on helteilläkin miellyttävän viileää. Kasveilla kuitenkin voi vähentää sisään tulevan lämmön määrää, mikäli ikkuna olisi paahteinen. Kasvien kasvatus sisällä kannattaa muutenkin, sillä ne puhdistavat tehokkaasti sisäilmaa haitallisilta kemikaaleilta, mitä muodostuu keittiöön mm. ruuan laitosta ja siivouskemikaaleista. Lisäksi ne hankkiutuvat eroon hiilidioksidista ja tuottavat happea.

Lääkekasvinakin tunnettu Aloe vera on tehokas kemikaalien puhdistaja. Mikäli sen lehtien alapuolelle muodostuu ruskeita pilkkuja, kertoo tämä korkeista epäpuhtauksien määrästä. Tällöin kannattaa lisätä ilmanvaihtoa, vaihtaa pyykinpesuaine ja siivouskemikaalien ympäristöystävällisempiin aineisiin ja pitää taukoa remontoinnista. Meillä on kaksi aloe veraa ja kävinkin heti kurkkimassa niiden lehtien alle - ruskeita pilkkuja ei onneksi niissä näkynyt. Sen sijaan molemmat aloe verat tuottavat innokkaasti uusia lehtiä ja ovat muutenkin hyvin elinvoimaisen näköisiä.


Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen myymälöissä on tulevana lauantaina (20.5.2017) alennuspäivä, jolloin KAIKKI tuotteet ovat 25% alennuksessa (!!!) Mikä parasta, alennus koskee myös verkkokauppaa, eli ostoksia voi tehdä ympäri suomea. Lisäksi joissakin myymälöissä järjestetään mm. taimenvaihtoa, herneiden ja papujen istutusta sekä istutuskylttien askartelua. Myymälä kohtaiseen ohjelmaan voi käydä tutustua täältä.


//Blogiyhteistyö Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa.

2 kommenttia :

  1. Ihania kasveja siellä! Enpä tiennyt tuota pilkkujuttua aloesta. Mullakin oli joskus tuollainen, mutta tapoin sen luultavasti liian kovalla kastelulla. :D Aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen saanut ihan vähällä ajalla kaksi kaktusta hengiltä (!!!) Mielestäni en edes kastele niitä juuri koskaan...aurinkoa sinne teillekkin päin!

      Poista