Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

tiistai 17. lokakuuta 2017

SPR Kontti vierailulla

BLOGIYHTEISTYÖ. Ilokseni sain nyt syksyllä kutsun Vantaan SPR Kontin 5-vuotis synttäreille. Tämä Kontti onkin tuttu juttu, sillä se on olla lähin meitä sijaitseva kierrätysmyymälä joten siellä tulee poikettua aika ajoin. Jokainen Kontti vierailu on ollut mieluinen, sillä hyvien löytöjen lisäksi tämä kierrätystavaratalo on aina huolitellun näköinen - tavarat ovat selkeästi hinnoiteltuja ja siististi esillä. Tällaisissa paikoissa on aina ilo asioida. Mukaani Vantaan Kontista olen napannut pieniä sisustusjuttuja, sekä kaikenlaisia tarpeellista esim. lasten sadevaatteita - ja kaunista, kuten korkkarit, joilla täydensin asukokonaisuuttani Muoto2016 -gaalaan.



Punaisen Risti tekee tärkeää työtä ja sen toimintaa voi tukea monin eri keinoin. Ryhtyä voi kuukausilahjoittajaksi, perustaa oman keräyksen, tekemällä testamentin tai lahjoittamalla ehjiä ja puhtaita tavaroita ja vaatteita Kontti-tavarataloihin, joita löytyy 12 kappaletta eri puolelta Suomea. Lahjoittamalla heidän Kierrätystavarataloihin tai Kontin keräyslaatikkoihin itselle tarpeettomia tavaroita pääsee osalliseksi tärkeää auttamistyöytä. Lahjoituksista saaduista tuloista kaksikolmasosaa ohjataan nimittäin vapaaehtoisten tukemiseen Suomessa ja yksi kolmaosa katastrofirahastoon äkillisiä kriisitilanteita varten eri puolella maailmaa. Lisäksi Kontti toimittaa vaatteita avuntarvitsijoille vaikeisiin olosuhteisiin maailmalle.



Vieraillessani Vantaan Kontin synttäreillä otti henkilökunta minut lämpimästi vastaan ja pääsin kurkistamaan kuinka lahjoitettu tuote päätyy myytäväksi asti. Tuotteita (kuten hyväkuntoisia kenkiä, laukkuja, sisustustekstiilejä, astioita, kirjoja, leluja, urheiluvälineitä ja huonekaluja) voi tosiaan tuoda itse Konttiin tai tilata suuremmille huonekaluille veloituksettoman noutopalvelun kaupunkialueilla. Kontin henkilökunta käy lahjoitetut tuotteet yksittellen läpi, jolloin niiden kunto tarkastetaan ja ehjät ja puhtaat tavarat hinnoitellaan ja kaikki myytäväksi kelpuutetut vaatteet höyrytetään ennen niiden siirtymistä myymälän puolelle. Tavaraa oli takaosassa paljon, mutta tila oli silti siisti ja kaikki selvästi hyvin organisoitua.



Tämän mielenkiintoisen ja informatiivisen kierroksen jälkeen kiertelin vielä synttärihumussa myymälän puolella. En voinut vastustaa *kahta keltaista Arabian kahvikuppia, enkä myöskään kuvissa näkyvää somaa *rottinkista tarjotinta, vaan sujautin ne ostoskoriin puolelle. Kotona kupit pääsivät keittiön avokyllylle ja tarjotin taas ruokapöytää koristamaan. Nämä kyllä sopivat hyvin yhteenkin, mikäli haluan joskus tarjota vieraalle sumpit kauniin keltaisista pikkukupeista ja tarjottavia rottinkiselta tarjottimelta. 



//*Tuotteet saatu blogiyhteistyönä.




lauantai 14. lokakuuta 2017

Mukava viikonloppu Tampereella

Viime viikonlopun sujahti mukavissa merkeissä Tampereella Mansen Blogikirppari -tapahtuman parissa. Koko viikonloppu oli tosi kiva ja todella hyvin järjestetty - kiitos tästä kuuluu Retromoderni- blogin Suville, joka oli tapahtuman pykännyt pystyyn. Lauantaina laittelimme kirppispöytiä valmiiksi Finlaysonin Vooninki salissa, joka oli puitteiltaan aivan mieletön paikka! En voinut kuin ihastella kauniita ruutuikkunoita ja muita paikan tarjoamia ihania yksityiskohtia. Samalla tietenkin tapasin muita bloggareita ja tutkin heidän notkuvia myyntipöytiään. Olisin voinut ostaa joka pöydästä jotain, mutta koska olin suorittamassa kotiinpaluun VR:n rautateitä pitkin, niin päätin olla järkevä ja olla lisäämättä laukkuun yhtään ylimääräistä painoa kotiinpalaavien kirppiskamojen lisäksi.

Ilataohjelmaa oli järjestetty aivan ihastuttavassa cafe & butik Lillanissa (osoite on Kurjentaival 35) jonka yhteyteen on tuota pikaa valmistumassa boutique-hotelli. Saimme kuulla tämän mukavan ja energisen yrittäjapariskunnan tarinan kuinka he olivat tähän hankkeeseen ryhtyneet, ihastella paikan  tunnelmallista sisustusta, hypistellä myynnissä olevia kauniita sisustustuotteita, sekä nautiskella paikan maukkaasta illallisesta. Tämä on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka Tampereella ja voin vain kuvitella kuinka viihtyisä paikka on kesällä, kun juomia ja lounasta voi nauttia myös pihan puolella viihtyisän puutaloidyllin suojissa.

Pääsimme myös tutustumaan minulle uuteen brändiin eli Puuvillatehtaan tarinaan, sekä heidän tuotteisiinsa.  Huivien ja tunikoiden suurkuluttajana iskin silmäni välittömästi Hilma tunikaan, sekä juuri myyntiin tulossa olevaan ihanan puuvillaiseen huiviin. Heidän nettikaupastaan löytyy vaatteiden lisäksi myös kauniita makuuhuone- ja kylpyhuonetuotteita. Ilokseni voin jakaa teille vaikkapa tulevan joulun pehmeitä paketteja silmällä pitäen alekoodin: puuvilla 25, joka oikeuttaa -25% Puuvillatehtaan verkkokaupan ostoskorin loppusummasta ja on siis voimassa aina lokakuun loppuun saakka! 




Sunnuntai-aamu koitti sateisena, mutta saavuttuani kirppispaikalle oli säästä huolimatta oven edustalle kerääntynyt jo pieni jononpätkä asiakkaita. Ensimmäinen tunti olikin melkoista hulinaa ja tavara vaihtoi mukavaa tahtia omistajaa, vaikka jotain toki raahasin takaisin kotiinpäinkin. Kaikken kaikkiaan viikonloppu oli tosi onnistunut ja tästä voi edellä mainitut tahot mukaan lukien kiittää kaikkia niitä yli 730 kirppariasiakasta, Tammer Outletiä kivasta yllärikassista ja Tampereen Sokosta goodie bageistä. 
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin aina ensi kevääseen saakka - eli seuraava Mansen Blogikirppis -tapahtuma on jo suunnitteilla!







lauantai 30. syyskuuta 2017

Mansen Blogikirppiksen kamat

Koska Mansen Blogikirppikselle on enää noin viikko (!!) aikaa, on tullut aika paljastaa mitä olen haalinut kasaan kaappien kätköistä tätä tapahtumaa varten. Seuraavassa siis vähän esimakua niistä jutuista, jotka tulevat myyntipaikaltani ainakin löytymään.




Tulossa on siis astioita, käyttämätön H&M Homen automatto, kankaita (esim.Marimekkoa) sekä muutamat verhot. Vaatteita olen myös saanut kasaan jonkun verran, esimerkiksi Marimekon Musta Tamma -mekko (ja saman sarjan kääntökassi), sekä klassinen naistenmallinen Jokapoika -paita. Lisäksi tulossa on tyynynpäällisiä, muutama viltti, sekä kaikenlaista pikkukrääsää kuten setti vanhoja avaimia.




Mansen Blogikirppis järjestetään siis ensi viikon sunnuntaina 8.10. klo 11-14 Vooninki-salissa Finlaysonin alueella osoitteessa Väinö Linnan aukio 13. Ensimmäiset nappaavat tietenkin pöytien parhaimmat herkut, mutta muutenkin kannattaa olla ajoissa paikalla - sadalle ensimmäiselle on nimittäin luvassa Tampereen Sokoksen tarjoamat goodie bagit.
Varaathan muuten käteistä mukaan!


Tapahtuman facesivuilta olen tiiraillut mitä muiden pöytiin on tulossa myyntiin ja voi apua - mikäli yhtään pääsen kiertelemään muiden myyntipöytien pariin, niin en todellakaan tule poistumaan kirpparilta tyhjin käsin.  Tästä on selvästi kehkeytymässä oikein kiva tapahtuma, joten toivottavasti myös sinä pääset paikalle!

 Nähdään Mansessa!

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kattilakaappi ja koriseinä

Kuten olen moneen otteeseen todennut, on meidän keittiö pieni, mutta silti ihan toimiva kokonaisuus. Säilytystilat asettavat kyllä välillä vähän haastetta matkaan. Yksi iso pulma meidän keittiössä olivat kattilat ja niiden kannet. Ne eivät mahtuneet oikein minnekkään ja säilytimme niitä yhdellä hyllyllä kuiva-ainekaapissa. Oli yllätävän haastavaa kaivaa aina sitä isointa ja alinta kattilaa kaikkien kansien ja kattiloiden alta ja lopulta päätin, että hommaan on saatava muutos. 
  Remontissa toimme yläkerran tupakeittiöstä kuivauskaapin alakertaan. Säilytimme myös sen alaosan, vaikkei se  mahtunutkaan alakertaan, mutta ajattelin keksisiväni sille silti jonain päivänä jotain käyttöä. Tällaiset 50-luvun puiset keittiönkaapit kun ovat kerrassaan hurmaavia ja olisi ollut suuri rikos heittää jotain näin hienoa menemään.
Nyt syksyllä tämä päivä sitten vihdoin koitti. Hoksasin, että siitähän tulisi oikein oivallinen kaappi niille pahuksen kattiloille ja samalla saisimme myös laskutilaa ruokailuhuoneen puolelle.




Niinpä raahasimme kaapin eräänä kauniina syksyisenä päivänä pihalle ja aloin perusteellisen hionnan tumman ruskeiden maalien poistamiseksi. Maalikerroksista löytyi myös vaaleansinistä (mitä meidän talossa oli joka kohdassa) ja kermanvalkoista.  Hiottuani kaapin tarpeeksi hyvin tartuin seuraavaksi maalisutiin ja maalasin sen valkoiseksi. Ottimet maalasin Tikkurilan tämän vuoden värillä, eli  sävyllä Angora H466 - sitä kun löytyi kellarista täysi maalipurkillinen. Maalattu kaappi tarvitsi vielä jalat ja pöytäkannen, jotka löytyivät Ikeasta ja tadaa - meillä oli valmis kattilakaappi. Kaikki kattilat, paistinpannut ja riisikeitinkin mahtui kaappiin oikein hyvin ja tilaakin vielä jäi. Kannet puolestaan saivat uuden osoitteen kaapissa olevista vetolaatikoista.




Nyt kaappi pääsi lähelle sen alkuperäistä yläosaa ja uuteen hyödylliseen käyttöön. Kaapin taakse sommittelin Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukselta kahmimani korit, jotka sopivat seinälle oikein hyvin. Niissä on samaa sävyä kuin samalla seinällä olevilla tiikkisillä astiakaapin ovilla ja muutenkin ne sopivat hyvin huoneesseen, jossa on eri puolilla rottinkia.





Tämä on nyt huoneen siistein nurkkaus, sillä ruokahuoneen pöytä on nyt väliaiksesti melkoisen tavarameren alla. Olen nimittäin alkanut ottamaan esille mahdollisia Mansen Blogikirppikselle päätyviä tavaroita. Tulen esittelemään kirpparille valikoituneita esineitä seuraavassa postauksessa, joten kannattaa pysyä kuulolla!

lauantai 16. syyskuuta 2017

Habitare 2017

Uijui mitä värejä! Tämän vuoden Habitaressa on kauniisti esillä utuisia pastellisävyjä, sekä tummempia värejä erityisesti sinisen, vihreän ja punaisen muodossa. Värien lisäksi esiin nousevat vahvasti samettipintaiset sohvat ja rahit, avohyllyt, huonekasvit sekä luonnonmateriaaleista puu ja pellava.
Suosikikseni nousi viime vuoden tapaan Signals näyttely, joka esittelee tulevaisuuden trendejä muotoilun, asumisen ja sisustuksen saralla.


 

Myös odotetun Annon harmoonisen kaunis messuosasto teki minuun suuren vaikutuksen.  Meidän olohuoneesta löytyy Annon matto ja edellisessä työpaikassani pyörittelin paljonkin näitä Annon tuotteita, joten lukeudun siihen joukkoon, joka iloitsee suuresti Anno brändin paluusta. Ihastuin varsinkin Annon pyyhkeisiin ja pakolliselle hankintalistalle menivätkin ihanan pehmeät vohveli ja hamam -pyyhkeet.





Toki Habitaresta löytyy paljon muutakin inspiroivaa katseltavaa yksityiskohtien ja kokonaisten messuosastojen muodossa. Pidin erityisesti Ikean kokonaisuudesta, sekä Avotakan ja yhteistyökumppaneiden inspiroivasta osastosta, joka tarjosi mm. aina yhtä pettämätöntä Marimekkoa.














Käväisin Habitaressa keskiviikkona ja lyhyellä pyrähdyksellä vielä perjantainakin. Huomennakin olen sinne vielä menossa Pehkon seurana. Habitaresta nimittäin löytyy myös alue lapsille - Habi Kids Design School, jossa järjestetään ohjattuja keksimis- ja suunnittelutyöpajoja eri-ikäisille lapsille Suomen muotoilukasvatusseura SuoMu ryn, Habitaren ja Helsinki Design Weekin toimesta.