Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Viimeinen viikonloppu

Lauataina se tieto jotenkin kolahti kunnolla tajuntaan - tosiaan, nyt vietetään viimeistä lomaviikonloppua. Näinpä se 1,5 vuotta hurahti vaan nopeasti ohi äitiyslomaa, hoitovapaata ja kertyneitä kesälomia vietellessä. En kyllä olisi silloin äitiyslomalle jäädessä voinut aavistaa, että alan kirjoittelemaan blogia tai että tulemme ostamaan tällaisen vanhan rintamamiestalon!

Huomenna alamme harjoittelemaan tulevaa arkea aikaisilla ylösnousuilla ja tutustumalla Pehkon ja Pikkuveljen tulevaan päiväkotiin. Torstaiaamuna sitten mennä kipitän piiitkästä aikaa työpaikalle ihmettelemään kaikkia muutoksia mitä puolessatoista vuodessa siellä on ehtinyt tapahtumaan. Lasku työelämään on hyvin pehmeä, sillä viikonloppuhan kolkuttelee siinä sopivasti jo ihan ovella. Mutta kuten jo aikaisemminkin tänne kirjoittelin, on minusta kivaa palata töihin. Olin kyllä mielessäni saanut kaikki miljoona projektia saanut valmiiksi ennen töihin menoa, mutta ehtiihän niitä tehdä sitten välillä iltaisin ja viikonloppuisinkin.


Tänne blogiin kirjoittelu saattaa kyllä ikävästi töihin paluun myötä jäädä hyvinkin viikonloppu painotteiseksi, eli postausten määrä tulee harvenemaan varmaan aika lailla. Toivottavasti jaksatte yhä käydä kuitenkin kurkkailemassa mitä olen tänne postaillut.


Sain äidiltä ihana syksyisen värisiä gladioluksia. Olisin varmasti muuten ostanut itse kotiimme kukkia piristykseksi. Vessaremppojen aikana koko talo oli aika hyrskyn myrskyn ja tunsin jo pipon vähän kiristyvän pään ympärillä kun kaikki paikat oli niin mullin mallin. Lauantaina siivoilin paikat takaisin kuntoon ja kiristys helpotti kummasti.

Niin vessojen remppailut jatkuu kyllä edelleen, alakerta on viimeistelyä vaille valmis, mutta yläkerrassa meidän suunnitelmat ei oikein toimineetkaan ja nyt joudutaan miettimään sinne toisenlaista vaihtoehtoa ensi kaavailujen tilalle. Ei ole ihan helppo tehtävä sellaisessa neliö kertaa neliö kokoisessa kopissa.


Habitaren lippujen arvonta-aika päättyi tänään ja voittajalle on Facebookin välityksellä lähtenyt jo ilmoitus voitosta menemään. Kiitos vielä kaikille arvontaan osallistuneille!


Mukavaa alkavaa viikkoa!





keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kuistin ovi

Nyt on kuisti vihdoin kokonaan valmis! Sain siis vihdoin viimeisteltyä myös ne ovenkarmitkin. Tottakai kuistia vielä voisi hienosäätää ja varmaan asioita tulee sisustuksellisesti vielä muuttumaankin siellä, mutta tällä hetkellä se on hyvä just näin.

 

 Olen kyllä ollut huipputyytyväinen ollut tähän voittamaani JELD-WEN:n Basic B0015 -oveen, josta kerroinkin enemmän meidän eteistä koskevassa postauksessa. Haluaisin tällaisen samanlaisen oven meille ulko-oveksikin, mutta toistaiseksi pärjäämme vielä vanhalla ovella. Harmi, että niitä ennen -kuvia ei tullut jostain syystä kuistista pahemmin räpsittyä. Vaikka vanha ruskea väliovi saikin väistyä tämän modernimman valkoisen ulko-oven tieltä, ei kuistin ilme siitä kuitenkaan kärsinyt, vaan siinä on edelleen vanhan rintamamiestalon tunnelma.  Ja mikä tärkeintä - ovi eristää lämpöä edeltäjäänsä huomattavasti paremmin.






Mukavaa loppuviikkoa!


//Blogiyhteistyö JELD-WEN Suomi Oy:n kanssa.

maanantai 22. elokuuta 2016

Habitare lippupakettiarvonta & kirppislöytöjä

Kesän aikana tuli pitkästä aikaa käytyä ihan oikeilla kirppareilla, eikä vain bongailtua kirppistavaraa netin syövereistä. Kotiinviemisinä lähti mm. pieni suihkepullo, joka löysi paikkansa keittiönhyllyltä.



Vanha kamera taas pääsi koristamaan olohuoneen kirjahyllyä. Kameran mukana tuli vielä ihana nahkainen ajanpatinoima kameralaukkukin, jonka sisällä oli vielä käyttö-ohjeetkin tallella. Tätä kameramallia on valmistettu USA:ssa ja Britaniassa vuosina 1946-1957. Kamera oo kiva, muttei ilmeisesti kovinkaan harvinainen kirppislöytö. Samanlainen nimittäin tuli eilen katukirppiksellä vastaan, tosin kalliimpana ja ilman käyttö-ohjeita ja kameralaukkua.




Ja sitten arvontaan! Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus ystävällisesti lahjoitti blogilleni arvottavaksi kaksi lippua Messukeskuksessa järjestettäville Habitare messuille. Kyseessähän on siis Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma. Kierrätyskeskus on itsekkin mukana Habitaressa -  Plan B -uusiomalliston huonekaluja on messuilla nähtävillä hallissa 7. Osastolla esitellään viisi erilaista Plan B -kokonaisuutta, joten huonekalut vaihtuvat siellä päivittäin. Lisätietoja löydät täältä.

Kierrätyskeskus löytyy myös Messukeskuksen Kahvila Olohuoneesta? Nanna Ihamäen suunnittelema kahvila-ravintola on sisustettu kokonaan kierrätys- ja uusiohuonekaluilla ja sen kahvikupitkin ovat peräisin Kierrätyskeskuksen myymälöistä.

Arvon tämän viikon sunnuntaina yhden lippupaketin, joka siis sisältää kaksi lippua näille Habitare messuille. Arvontaan pääset osallistumaan liittymällä lukijakseni Googlen käyttäjäraatiin ja lisäämällä arvontaa koskevan kommentin (+ yhteystietosi) tämän postauksen kommenttikenttään. Toinen mahdollisuus on tykätä blogin Facebook-sivuista ja osallistua sitä kautta tähän samaan arvontaan. Arvonta-aika päättyy sunnuntaina 28.8.2016 klo 20.00

Onnea arvontaan!

//Blogiyhteistyö Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa.


perjantai 19. elokuuta 2016

Kuisti

Kuistin piti valmistua ylimääräiseksi kesähuoneeksi, mutta kas vain, se ei ole vieläkään täysin valmis. Pitäisi vielä heilutella maalisutia oven karmeihin, mutta sitten se saa minun puolestani olla siinä. Koska kuvaan harvemmin keskeneräisyyksiä, niin rajasin välioven pois kuvista, siitä on kyllä tulossa kuvia myöhemmin. Mutta jos kuisti ei ihan valmistunut keskikesällä, niin kyllä se toimii hyvin vielä tämmöisenä alkusyksyn huoneenakin.






Enää paljoakaan edullisemmaksi ei tämän kuistin sisustaminen olisi voinut tulla, lähes kaikki on saatua tai kierrätyslöytöjä sieltä täältä. Rottinkituoli ja -pöytä ovat peräisin siipan vanhempien entisestä asunnosta ja rottinkinen sohva fb-kirppis löytö. Köysihyllyn tosiaan väsäsin kierrätystarvikkeista ja amppelit ja osa ruukuista ovat Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta. Itse ommellut Marimekon mustavalkoiset tyynynpäälliset ovat olleet mukana jo monessa muutossa ja ne ovat hituset jo kellertyneet käytössä. Olin jo heivaamassa ne kokonaan käytöstä, mutta keksin sijoittaa ne kuitenkin vielä tänne. Ruskeavalkoinen Muija -kangas taas on talon alkuperäisjäännös. Siitä roikkui verhot työhuoneen ikkunassa, mutta harmikseni ne olivat sellaiset puolimittaiset ja paikoin todella auringon haalistamat. Kangas on tyynynpäällisinä kuitenkin oikein toimiva. Bongasin tyynyille myös Muija -kuosisen peltipurkin Fb-kirppikseltä kuistin ikkunalautaa koristamaan. Teräsverkon nappasin yhdeltä K-rauta reissulta ja mielestäni se kaipaa vielä jotain tavaraa ylleen.





Iso, mutta kevyt pöytä on kuistilla ihan omiaan. Se on helppo siirtää tarvittaessa keskelle kuistia sohvan eteen ja siihen saa mahtumaan vaikka aamupalakattauksen koko perheelle. Tilassa ei ole mitään lämmitystä, mutta suunnitelmissa on hankkia sinne lämpölamppu. Silloin pääsemme välillä talvellakin hyödyntämään kuistia yhtenä lisähuoneena.





Tällä hetkellä ulko-oveltamme aukeaa todella kaunis näkymä suuriin vanhoihin omenapuihin ja villinä rehottavaan puutarhaan. Ensi kesänä tilalla on uusi valkoinen paritalo, joten nautin nyt tästä näkymästä vielä niin paljon kuin vaan vielä pystyn.

Loppuun vielä yksi ennen -kuva kuistista. Ruskeat seinät ja harmaa kokolattiamatto kielivät vähän siitä, että talon entiselle omistajalle kuisti on ollut vain sisäänkäynti väylä ilman sen kummempaa krumeluuria.





torstai 18. elokuuta 2016

Kuulumisia

Hei taas! Viime postauksesta on kulunut pitkä tovi. Olemme lomailleet talohommista ja kamerani muistikortti hajosi joku aika sitten, enkä vaan saanut uutta hankittua. Nyt kuitenkin kamerassa on uusi muistikortti ja huomenna alkaa alakerran ja yläkerran vessarempat, joten puuhaa taas riittää.

Kotiin palattuamme viikon mittaiselta lomalta oli ilmassa selvästi syksyn tuntua. Tuuli on syksyisen kolea ja illatkin ovat salakavalasti pimentyneet. Syksyn tulo on kuitenkin ihan tervetullutta. Palaan takaisin työelämäänkin heti syyskuun alussa puolentoista vuoden jälkeen. Suoraan sanottuna olen jo jonkun aikaa ollutkin ihan valmis takaisin töihin, mutta olen kuitenkin tyytyväinen, että olin vielä tämän kesän kotona. Pehko ja Pikkuveli saivat onneksi päiväkoti paikat ihan läheltä, mikä helpottaa tulevaa arkea kyllä kummasti.

Tänään poikkesimme koko perheen voimin läheisellä auringonkukkapellolla, josta kaupunkilaiset voivat käydä poimimassa kukkia omiin tarpeisiinsa. Auringonkukat kuuluvat suosikkikukkiini ja olen hyvin tyytyväinen, että nykyinen kotimme sijaitsee kävelymatkan päässä tästä pellosta, varsinkaan kun omalla pihamaalla ei kuki enää yksikään kukkanen.





Aurinkoista viikonloppua!




torstai 4. elokuuta 2016

KIITOS!

Tultiin pikaisesti kääntymään kotopuolessa ennen seuraavaa kesälomareissua ja kiirehdin heti tänne blogin puolelle esittämään suuren suuret kiitokset kaikille, jotka kävivät äänestämässä kuvaani #lempimuoto -kilpailussa. Minä nimittäin voitin sen kisan ja vielä aika suurella äänimäärällä kilpilussa toiseksi sijoittuneeseen verrattuna. Ihan mieletöntä! En rehellisesti sanottuna olisi uskonut näin käyvän, mutta olen oikein onnellinen tähän käänteeseen!

Voittajan palkinnot olivatkin huippuhyvät tässä kilpailussa. Postilaatikkoomme oli jo kopsahtanut 300 euron lahjakortti Finnish design shopiin ja lisää lahjakortteja on vielä tulossa - 200 euron lahjakortti Kaakelikeskukseen, Lääkärikeskus Aavan Firstbeat-hyvinvointinalyysi (avo 250 €) ja vielä avec-kutsu Vanhalla ylioppilastalolla järjestettävään Muoto2016-gaalaan. Olen tietysti hyvinkin mielissäni näistä palkinnoista :) Kannatti siis osallistua!

Nyt päänvaivaa tuottaa enää, että mihin tuotteisiin lahjakortit hyödynnän, mitä hyvinvointianalyysissä todetaan (on nimittäin grilli yms.herkut tänä kesänä maistuneet) ja mitä ihmettä laitan gaalaan päälleni!!??!


Ja kiitos vielä kerran!


maanantai 1. elokuuta 2016

Sauna

Jälleen yksi virstanpylväs remonttirintamalla on saavutettu - siippa nimittäin sai meidän kellarisaunan valmiiksi! Hän nikkaroi myös uuden oven saunan ja pesutilojen väliin, entisen oven olessa kokopuinen ja sen sisustakin paljastui lahoksi. Nyt tilalle tulee lasinen versio ja ovi on muuten valmis, mutta odotamme vielä tilaamaamme karkaistua lasia, jonka on siis tarkoitus vielä tulla tähän oveen. Lasit ovat väliaikaisesti kuitenkin korvattavissa ja pääsimme lauantaina ensimmäistä kertaa nauttimaan oman saunan löylyistä, jotka olivatkin tosi hyvät. Kyllä siitä puulämmitteisestä kiukaasta vaan saa niin erilaiset löylyt kuin sähkölämmitteisestä versiosta.




Onneksemme K-rauta Oulunkylä alkoi tehdä kanssamme blogiyhteistyötä, kun aloimme rakentamaan uutta saunaa vanhan tilalle. Heidän kauttaan saa myös tarvittaessa remontoijat ja asentajat, mutta me remppasimme saunan itse. Tai siis siippa sen remontoi, minä toimin vain tarvittaessa makutuomarin roolissa. Itse pidin vanhan saunan paneeleista, jotka varmaan olivat ihan talon alkuperäiset ja halusin mahdollisimman lähelle samantyyliset tilalle. Lisäksi mielestäni tummat sormipaneelit ja vaaleat lauteet ovat huippukaunis yhdistelmä, joten valitsimme saunan seiniin ja kattoon K-rauta Oulunkylän valikoimista Cellon 6-sormista  mustaa mäntypaneelia ja laudelaudaksi käsittelemätöntä haapaa, joka lopuksi siveltiin parafiiniöljyllä.




 Siippa tosiaan purki pois vanhat paneelit ja seinä- ja kattorakenteet. Vanha rivinteeraus oli onneksemme hyväkuntoinen, joten sitä ei tarvinnut purkaa.  Uudet koolaukset voitiin kiinnittää siihen siis suoraan. Koolauksien väleistä villoitettiin ainoastaan katto ja autotallinpuoleinen seinä. Maanvaraisia seiniä ei villoitettu, mahdollisen ulkoapäin tulevan maakosteuden vuoksi. Tähän päälle tehtiin normaalisti höyrysulku alumiinipaperista sekä rimoitus paneeleille. Tämä sama rakenne oli toiminut talossa 60-vuoden ajan, joten katsoimme parhaaksi jäljitellä sitä mahdollisimman tarkasti. Huoneen mataluuden vuoksi kiukaan yläpuolelle ei tullut paneelia vaan matalampi koolaus, jonka päälle tuli palosuojalevy.

 Lauteet siippa rakensi niin, että ne voidaan tarvittaessa irroittaa, joten saunan siivoaminen helpottuu näin huomattavasti. Saunassa oli ennen peruslauteet eli ylä-ja alalauteet takaseinällä. Lattiapinta-alaa  tilassa kuitenkin riittää, joten päädyimmetekemään lauteet L-muotoon, jatkuen myös kiukaan puoleiselle seinälle ja tilasta tuli näin huomattavasti kivemman näköinen. Ylä-ja  alalauteen lisäksi rakensimme myös lattialle tason ennen lauteille tuloa, mikä on visuaalisuuden lisäksi myös kätevä lasten  kanssa saunoessa.







Saunan vanha kiuas tuotti aluksi hieman päänvaivaa, sillä se oli muuten niin uuden karheassa saunassa aika kurjan ja kuluneen näköinen romu nurkassa. Uuden kiukaan hankinta vain sen takia ettei se istunut ulkonäöltään uuteen saunaan tuntui kuitenkin tosi hölmöltä. Ratkaisu ongelmaan löytyi kuumuutta kestävästä mustasta spraymaalista, jolla vanhan kiukaan ulkoasua saatiin kohennettua merkittävästi ja nyt kiuas sopii sinne paremmin kuin hyvin. 

Loppuun muutama otos vanhasta saunasta, jossa emme ehtineet koskaan saunoa, koska kylppäriremppa tosiaan alkoi ennen muuttoamme tähän taloon.



Ajatella, että kuukausikin vaihtui ja nyt päästään nauttimaan ihanan tunnelmallisista elokuun illoista. Ja mikäs niistä nautiskellessa, kun välilllä voi käydä rentoutumassa vaikka näillä uuden saunan lauteilla.



Mahtavaa elokuuta kaikille!



//Blogiyhteistyö K-rauta Oulunkylän kanssa.