Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Lasten uudet sängyt

Pikkuveli alkoi olla sen ikäinen, että hänenkin oli aika päästä nukkumaan lastenhuoneen puolelle. Metsästin aikani hänelle sopivaa sänkyä, mikä oli vaikeaa kun en oikein itsekkään tienny mitä olin etsimässä. Kerrossänky olisi ollut järkevin ratkaisu tilan kannalta, mutta jotenkin halusin, että pojat nukkuisivat ensin vierekkäin. Niemen tehtaiden sängyt vaikuttivat hyvälle ratkaisulle, sillä ne olivat sopivan mittaiset, kivannäköiset ja ne sai laitettua hyvin vierekkäin tai pinottua tarvittaessa kerrossängyksi. 

Näiden sänkyjen etsintä oli vain vähän hankalaa, sillä hinnat näillä sängyillä olivat taivaissa ja ne myytiin heti, mikäli joku sellaiset Tori.fi:n laittoi. Sinnikkäänä kuitenkin jatkoin sänkyjen katselua ja sitten tärppäsi, löysin kaksi sänkyä ihan kohtuu hintaisina. Ainoa mutta oli, että ne olivat aika värikkäät, sillä olin kuvitellut meille valkoiset sängyt. Ostin sängyt meille kuitenkin ja ajattelin maalata ne itse valkoiseksi. Kotopuolen väki pisti kuitenkin heti hanttiin; sänkyihin ei kuulema saanut koskea, koska ne olivat hyvät juuri tuollaisinaan.
 
 


Tällä hetkellä minulla ei kyllä olisi aikaakaan alkaa hiomaan ja maalailemaan sänkyjä, joten olkoot nyt tuollaiset. Epäilen myös vahvasti Pehkon piakoin kieltäytyvän nukkumasta pinkkilaitaisessa "tyttöjen värisessä" sängyssä, joten viimeistään siinä vaiheessa pääsen heiluttelemaan maalisutia sänkyjen suuntaan.

Lisäksi taidan olla melkoinen tylsimys ja vaihtaa keltaiset verhot valkoisiin. jotenkin tuolla huoneessa on niin paljon tapahtumaa ja värejä, että haluan rauhoittaa tunnelmaa siellä, vaikka se lastenhuone onkin. Yksiväriset päivapeitot ovat myös hakusessa.



 


 

Kuvasin huonetta huonetta nyt vain toiselta puolelta, mutta muutoksia on tulossa myos toisellekkin puolelle. Voimistelurenkaat jouduttiin ottamaan pois uuden sänkyjärjestelyn tieltä, mutta ne pääsevät roikkumaan toiselle puolelle huonetta. Lisäksi sinne on tulossa värikkäämpää maalia seinään ja muutenkin vähän uutta järjestelyä. Mutta siitä lisää myöhemmin.


Mukavaa alkavaa viikkoa!


4 kommenttia :

  1. Ihanat sängyt! :) Meillä oli onnea, kun tällainen löytyi ihan omista varastoista. Jätin sen retroon alkuperäissävyyn, vaikka välillä maalaus houkuttaisi. Nämä kyllä maalaisin itsekin. Kieltämättä aika mielenkiintoisen värityksen maalannut edellinen omistaja. Tytölle menisi, mutta luulen kanssa, että ei ehkä ihan suosikki väri tuo pinkki poikien keskuudessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sängyt on ihanat, mut tosiaan aika mielenkiintoisen värimaailmna omaavat 😁 Se sun sänky on kivan värinen. Edellinen omistaja kertoi ettei hänen lapset antaneet maalata sänkyjä valkoisiksi ja meillä kävi samoin! Vetoaa näköjään lapsiin vaikka omaan silmiin ovatkin aika rajut.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tykkään noista pinnalaidoista ja siroudesta kyllä 😊

      Poista