Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Jotain mitä et tiedä minusta, Liebster Award haaste

Sain viime vuoden lokakuussa (!!!!!!) ihastuttavalta Rautatieläistalo -blogin pitäjältä haasteen, johon en ole tähän päivään mennessä saanut vastattua. Anteeksi tämä saamattomuuteni! Vastailen kuitenkin nyt näihin kysymyksiin ja kerron jotain mitä ette ennen tienneet minusta. Haasteen tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä uusille ja tuoreille blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

Miten haaste toimii?
1.Kiitä sinua nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2.Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysyykseen.
3.Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4.Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.


1. Paras kirppislöytösi ikinä tai parhaat jos yhtä on vaikea nimetä?

Jahas, jahas. Aika vaikea kysymys heti kärkeen.  Ilahdun joka kerta, kun löydän jotain tarpeellista tai tarpeetontakin tavaraa, varsinkin jos se on sellaista jota olen jo jonkin aikaa etsiskellyt. Yksi mikä nyt tulee mieleen, on senkki joka hankittiin edelliseen asuntoon. Sen piti olla tarpeeksi pitkä, että siihen mahtuu telkkarin lisäksi myös levysoitin ja kajarit. Vähän aikaa sitä joutui metsästämään, mutta kyllä se sopiva sitten kohdalle sattui. Tosin se ei täyttänyt ihan kaikkia kriteereitä, sillä siinä ei ollut jalkoja, mutta tuunattiin itse sitä pinnihaloilla sitten sopivaksi. Nykyiseen kotiimme se on liian pitkä siihen kohtaa, missä sijaitsee televison paikka ja etsinnässä onkin uuden täydellisen televisotason löytäminen.

2.Mihin kohtaan/huoneeseen olet erityisen tyytyväinen sisustuksessa?

Tällä hetkellä, kun kaikki on vielä niin rempallaan, niin suosikkini on olohuoneen lisäksi keittiö. Vähän jännitti, että millainen siitä tulee, kun ei oltu tehty kovinkaan tarkkoja suunnitelmia ja 1950-, 1990- ja 2010 -luvun keittiökaappien yhdistelmästä olisi voinut tulla ihan järkyttävä sillisalaatti. Mutta lopputuloksesta tuli yllättävän seesteinen ja mielestäni siinä yhdistyy hyvin talon alkuperäinen 50-luku ja tämä päivä.

  

3.Onko kodissanne joku kohta mihin et ole tyytyväinen ja miksi et?

Tällä hetkellä minua hermostuttaa ja väsyttää aika ajoin eniten tämä keskeneräisyys remonttirintamalla. Ja sitten kun yht´äkkiä onkin 30 neliötä lisää tilaa, niin haluaisi heti löytää sopivia huonekaluja täyttämään tyhjiä aukkoja, kuten esim. se tv-taso. Saa nähdä sitten kun kaikki alkaa olla valmista, mitkä asiat olen todennut epätoimiviksi.

4.Mikä on tällä hetkellä suurin haaveesi, minkä toivoisit kirpparilta löytyvän?

No tähänkin kohtaan mainitsen sen tv-tason ja lisäksi tarvitsisimme kaapin, senkin tai vastaavan, jonka sisälle mahtuisi kaasulieden kaasupullo. Yläkerran eteinen on jotenkin tyhjän oloinen ja sinnekkin kaivataan jotain kivoja huonekaluja. Niin ja ollaan siipan kanssa nyt yli 2 kk nukuttu patjalla lattialla, kun annoimme pois edellisessä kodissa olevan sängyn ja nyt yritetään etsiä yksinkertaista mustaa metallisänkyä, mutta sopivaa ei van tahdo tulla vastaan.

5.Minkä uuden taidon haluaisit oppia?

En osaa edelleenkään virkata kuin ketjusilmukkaa. Olen useasti yrittänyt virkata isoäidin neliöitä ohjeiden mukaan, mutta jostain syystä se ei vaan suju minulta yhtään. Toinen asia on photoshopin tai muu kuvankäsittelyohjelman opetteleminen.


6. Onko sinulla jokin sisustusinhokki

Itse en kotiani sisustaisi maalaisromanttiseksi, ainakaan uusvanhoilla tavaroilla. Mutta kyllä nekin kodit ovat kauniita, jos se on osattu hienosti tehdä. 

7.Onko sisustusmaksui pysynyt pitkään samana vai vaihteleeko se useasti?

Kieltämättä tämän hetkinen kotimme näyttää aika erilaiselle, kuin esimerkiksi siipan kanssa ensimmäinen yhteinen lemmenpesämme 13 vuotta sitten. Silloinkin meillä myös oli saatuja ja kirppishuonekaluja, mutta nykyään olen paljon tarkempi siitä millaista tavaraa kotiimme päätyy. 


8. Onko sinua jäänyt harmittamaan joku erityinen ostos, joka jätit aikoinaan hankkimatta?

On varmasti, nyt ei vaan kyllä tule mieleen mitään. Viime viikolla bongasin Facebookin kirppisryhmästä Ebba Masalin peruna aiheisen opetustaulun 20 €:lla (!!!!) mutta sen ehti napata ennen minua joku muu. Tätä harmittelin monta päivää, sillä juuri näitä Masalin opetustauluja olen ihaillut vuosikausia, mutta hinnat niissä ovat olleet niin suolaiset etten ole raaskinut sellaista ostaa.

9.Kuka päättää kotinne sisustuksesta.

No minä :)  Tosin en lähtisi maalaamaan seinää kirkkaan oranssiksi tai ostaisi vaikka sohvaa ennen kuin olisin kysynyt asiaa myös siipalta. Hän ei tosiaankaan suostu aika kaikkeen ehdottamaani ja ihan hyvä niin. Onneksi meillä on aika samanlainen maku ja rempan olemme aikalailla toteuttaneet kaavalla: minä suunnittelen ja ehdotan - siippa toteuttaa. Siippa inhoaa maaalaamista ja minä taas tykkään siitä, joten työnjako on ollut aika selvä.


10. Mistä olet innostunut tällä hetkellä?

Meidän saunan pesutiloista! Olemme olleet 2 kk ja 8 päivää ilman omaa suihkua, mutta juuri tänään sai siippa sen sinne asennettua, hurraa! Kylppäriin asennettiin lattialämmitys ja matkaan mahtui tietenkin pari mutkaa mukaan, siksi se on kestänyt näin pitkään. Maalasimme siellä putkia mustiksi  ja muutenkin siitä on tulossa aika industrial -henkinen ja sisustukseltaan muutenkin ehkä vähän epätavallisempi pesutila. Itse saunapuolen remontointi menee vielä pitkälle, mutta nyt olen ihan fiiliksissä tästä kylppäristä!

11.Rakkain asia (materiaa) kodissanne, siis sellainen josta et milloinkaan luopuisi?

Täytyy myöntää, että nyt kun olen päässyt tähän omakotitalo asumisen makuun, niin vastaan tähän, että se on itse tämä talo. Tähän on satsattu niin paljon voimavarojakin, että olisi ihan hirveää jos tämä nyt otattaisikin meiltä pois. Päivä päivältä se näyttää yhä enemmän meidän näköiseltä ja tulee koko ajan yhä rakkaammaksi. Toivon, että asumme tässä talossa vielä hyvin hyvin pitkään. 


Sitten tulee taas tämä haastamisen vaikeus...Laitan tähän nyt kolme blogia, jos joku muu haluaa ottaa haasteen vastaan, niin otan ilmottautumisia ilomielin vastaan. Ovatkohan seuraavat blogit tämän jo tehneet? :)


Tässä vielä kysymykset:

1. Paras hankinta kotiisi?
2. Mihin kohtaan/huoneeseen olet erityisen tyytyväinen sisustuksessa?
3. Mihin kohtaan taas et ole yhtään tyytyväinen?
4.Mikä esine/huonekalu on suurin haaveesi?
5.Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
6.Onko sinulla joku sisustusinhokki?
7.Onko sisustusmakusi pysynyt pitkään samana vai vaihteleeko se usein?
8. Onko sinulla jokin kodin sisustukseen liittyvä ostos, joka on myöhemmin kaduttanut?
9.Kuka päättää kotinne sisustuksesta?
10. Mistä olet innostunut tällä hetkellä?
11. Rakkain asia (materiaa)kotona?



4 kommenttia :

  1. Kiitos haasteesta! Otan sen mielelläni vastaan, vaikkakin hetki menee ennen kuin kysymysten kimppuun ehdin! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta :) Mä käyn sen kimppuun heti kun tässä lomalla ollaan ja aikaa on !

    VastaaPoista
  3. Minulla meni Finellin Tattikulho 15eurolla paikallisella kirpparilla(!!!!) ohi suun ja se on tosiaan jäänyt kirvelemään.
    Minä etsin tv-tasoa tooooodella kauan, kunnes tein itse tällaisen

    VastaaPoista
  4. Ebban opetustauluja löytyy taitoshop.fi:stä vähän edukkaammin 😉

    VastaaPoista