Kuvaus

Sisustus / Kierrätys / Remppailu / DIY / Koti

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Sorsakosket

Pähkäiltyäni likimain 10 (!!) vuotta alanko haalimaan itselleni Iittalan Mango vai Artik -aterimia, sain käteeni pitkästä aikaa Hackmanin Sorsakosken haarukan ja valinta olikin sillä selvä. Näitä meillä oli lapsuudenkodissani, mutta silloin ne olivat vaan välineitä, joilla lapattiin ruokaa suuhun. Nyt ne ovat paljon enemmän. Varsinkin haarukka istuu käteen kivasti. Se on niin siro ja kauniskin. Sain muutamia haarukoita ja veitsiä äidiltäni. Ruokalusikoita ostin nettikirpparilta edullisesti. Näitä kerään nyt sitten vähitellen lisää. Ne eivät kirppareilla onneksi paljoa maksakkaan.

Kuvissa vilahtaa myös Riihimäen Lasi tölkki. Ostin muutaman näitäkin. Pahoin pelkään, että tölkki koukussa ollaan. Haaveilen nyt kannellisista Karhulan keittiötölkeistä.






Viimeisessä kuvassa on vanha lääkärinlaukku, jonka ostin eräästä kierrätysryhmästä. Istuu hyvin meidän eteiseen, joten sen paikka on ainakin toistaiseksi siellä.


maanantai 24. elokuuta 2015

Kierrätyskeskuksen verkkokauppa

Hei, joko olette kurkanneet blogiyhteistyökumppanini Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen verkkokauppaan? Kierrätyskeskuksen verkkokauppa mahdollistaa nyt sen, että tuotteita voi tilata ympäri Suomen postin tai matkahuollon välityksellä. Tavaroita voi myös noutaa suoraan Nihtisillan tavaratalosta.

Tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa keräilyesineitä, design-astioita, sisustustavaraa, vaatteita, urheiluvälineitä, pelejä, kirjoja, leuja, sähkölaitteita, elokuvia sekä askarteluvälineitä edulliseen hintaan. Poimin alle muutaman itseäni kiinnostavan esimerkin.












Kyseiset tuotteet ovat siis

  • Pehtoori-kahvipannu
  • Marimekon pöytäliina
  • Arabian "Kuinkas sitten kävikään?" muumilautanen
  • Plan B -rahi
  • Ratia-lokerikko
  • Finel-emalikattila
  • Nuutajärven juomalasit
  • Riihimäen Lasin sitruspuserrin

Tuotevalikoimaa kannattaa kyllä käydä kurkkaamassa! Mikäli jokin näistä esille tuomistani tuotteista kiinnostaa sinuakin, niin käypä pikaisesti ostoksilla osoitteessa https://kauppa.kierratyskeskus.fi. Kaikki verkkokaupan tuotteet ovat nimittäin yksittäiskappaleita.

Ekologisia shoppaushetkiä!


// Blogiyhteistyö Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa.




torstai 20. elokuuta 2015

Fiilistelyä

Oih näitä päiviä! Aurinko paistaa ja ulkona voi kirmata vaikka kuinka pitkään. Sisälläkin on valoisaa vielä pitkään. Asumme pienen kumpareen päällä, viidennessä kerroksessa. Aurinko paistaa jostakin ikkunasta meille koko päivän. Mitään suojaa porottavalta kuumuudelta ei siis ole. Katselemmehan puiden latvoja ja talojen kattoja täältä ylhäältä käsin. Näkymät asunnostamme ovat kyllä huikeat.

Mutta niin, tämä ihana valo. Arjen pyörittelykin tuntuu valoisalla paljon kivemmalle.




 




Ilmoittelin töihin etten ole vuoteen vielä tulossa takaisin. Jään hoitovapaalle kevääksi ja olen vielä ensi kesänkin kotona. Paljon paremmin tämä kesän kotoilu lasten kanssa on mennytkin kuin mitä pelkäsin. Toki oma aika on hyvin rajallista. Mielessä pyörii kaikenlaisia projekteja, mutta esimerkiksi maalausprokkiksille voin suosiolla sanoa heipat. Tilaa ei ole, eikä aikaakaan. Olen silti ihan tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen.
Huomenna lähden ystävieni kanssa viikonlopuksi Pietariin. Kauhea ikävähän lapsia tulee olemaan, mutta tällaiset irtiotot tekevät vaan niin hyvää.

Valoisaa viikonloppua!



tiistai 18. elokuuta 2015

Jugurttijäätelöä

En ole mikään intohimoinen jäätelönsyöjä, mutta kesällä se on kyllä varsin oivallinen helleherkku. Jugurttijäätelö -ohjeita on tupsahdellut tasaisesti eri puolilla vastaan, mutta vasta nyt päätin kokeilla tehdä tätä itsekkin. Koska sokerisia välipaloja on muutenkin yllin kyllin tarjolla, päätin valmistaa tämän terveellisempänä ja sokerittomana versiona. Ohje on hyvin yksinkertainen.

Valmistukseen tarvitaan

  • jäätelömuotteja (kertakäyttömukitkin käy)
  • jugurttia tai rahkaa
  • marjoja
  • pähkinöitä yms.

Ensin sotkin paloitellut vadelmat (marjoja ei kannata tässä tapauksessa säästellä) paksun maustamattoman kreikkalaisen jugurtin joukkoon ja täytin jäätelömuotit tällä seoksella. Pinnalle laitoin vielä cashewpähkinän muruja ja siirsin jädet yöksi pakastimeen. Seoksen voi myös valmistaa sauvasekoittimella, mutta itse halusin vadelmapalat mahdollisimman suurina sattumina, joten sekoittelin ainekset ihan käsipelin.







Pehko oli hyvin innoissaan välipala yllätyksen nähtyään. Maistelin yhden itsekkin ja ihan hyvää se olikin. Vaniljasokerilla maustettuna varmaan vielä parempaa. Kysyin Pehkolta tykkäsikö hän jugurttijäätelöstä. Vastaus kuului "Saanko toisen?".

Herkullisia hellepäiviä!


lauantai 15. elokuuta 2015

Kaulakoru kravatista

Vietin yhden kokonaisen viikon Pehkon ja Pikkuveljen kanssa synnyinseudullani Kuopiossa. Aurinko paistoi ja olimmekin pääsääntöisesti koko ajan ulkosalla. Blogiakaan en ehtinyt viikon aikana päivittämään. Jotain kuitenkin sain aikaan - ulkona istuskellessa pujottelin helmiä kravattikaulakoruun, jonka ohje löytyy Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen Oiva-askarteluoppaasta.

Korun tekoon tarvitaan
  • kravatti
  • helmiä
  • sakset
  • ratkoja
  • lankaa
  • ompelukone.







En laittanut krakan alku- ja loppupäihin helmiä ollenkaan, jolloin korusta tuli rusetilla sidottava malli. Näin sen pituutta pystyy tarvittaessa itse säätelemään. Pujottelin helmien väliin renkuloita vanhasta rannekorusta, jota en ollut aikeissa enää käyttää. Kravatti ja puuhelmet ovat peräsin Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta. Kierräyskeskuksien Näprä -osastolta löytääkin paljon erilaisia askartelutarvikkeita hyvinkin edulliseen hintaan. Syksyn aikana on tulossa lisää postauksia liittyen Oiva-askarteluoppaaseen sekä Näprä-osaston materiaaleihin.

 Puuhakasta viikonloppua!


// Blogiyhteistyö Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Lastenhuone

Lastenhuoneprojekti etenee hitaan varmasti eteenpäin. Suunnitelmia riittää, mutta toteutusaika puuttuu. Varsinkin kun nyt kun se kauan kaivattu kesä taisi viimeinkin tulla ja ulkona haluaa luonnollisesti viettää mahdollisimman paljon aikaa.

Tällä hetkellä huone on 3-vuotiaan Pehkon valtakuntaa. Joudumme varmaan hankkimaan kerrossängyn kun Pikkuveli muuttaa joskus samaan huoneeseen. Unelmissamme tosin asumme siinä vaiheessa jo jossain ihan muualla...

Lastenhuoneen lähes kaikki huonekalut ova kierrätyslöytöjä. Artekin pöytäsetti on alunperin eräästä Osuuspankista ja kiertänyt sen jälkeen suvun lapsilla. Laverisänky tuotiin lapsuudenkodistani viime Kuopion reissun yhteydessä. Keltainen jalkalamppu ja leluja sisältävä arkku ovat löytöjä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta. Jatkettava sänky on ostettu käytettynä ja kattovalaisimen sain ilmaiseksi eräästä kierrätysryhmästä. Spraymaalasin sen osittain keltaiseksi. Verhotkin ovat erään myymälän vanhat sovituskopin verhot.









Tauluhyllyissä on vaihtuva taidenäyttely satukirjoista. Levitettävä laverisänky toimii lastenhuoneen sohvana ja tarvittaessa myös vierasvuoteena. Tarkoituksena olisi hankkia siihen oikein paksu patja tuon ohuen lättänän tilalle.

Marimekon Karkulaiset -kangas on eräänlainen huoneen värikartta. Punaisen Ikean hyllyn tilalle haluaisin hankkia jotain muuta huoneeseen sopivampaa, mutta toisaalta siihen mahtuu niin paljon tavaraa ja lasten on helppo ottaa siitä kirjoja ja leluja leikkeihinsä. Tavoitteenani on tuunata hyllyä kesän aikana hieman erinäköiseksi. Toivottavasti pääsen esittelemään uudistuneen Kallax-hyllyn jo piakoin!